KOM-teatteri Valehtelijan peruukkiDokumentaarinen teos muistamisesta ja minuksi tulemisesta

Kymmenen vuotta sitten KOM-teatterissa sai ensi-iltansa suursuosittu Odotus-näytelmä, elämänkerrallinen teos Pirkko Saisiosta ja Marja Packalénista. Odotuksen tekijöiden uusi dokumentaarinen teos, Valehtelijan peruukki, on esitys muistamisesta ja minuksi tulemisesta.

Saisio ja Packalén näyttelevät oman elämänsä tilanteita, ihmissuhteiden käännekohtia, ammatillisia kömmähdyksiä, itsehäpäisyn hetkiä, hurmioitumisen tiloja ja elämän pyhyyden kokemuksia.

Valehtelijan peruukin ohjaaja Heini Junkkaala kertoo: ”Näytelmä on pikakelaus Marjan ja Saikin elämän vuosikymmenistä, he ovat teoksessa lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhoja. Siksi se tarjoaa tunnistuspinnan kaiken ikäisille katsojille. Itse koen, että on vapauttavaa päästä todistamaan, miten kyky lempeään itseironiaan lisääntyy iän myötä. Näytelmän Marja ja Saikki eivät ole huolissaan siitä, mitä muut ihmiset heistä ajattelevat. On armollista saada katsoa ihmisiä, joilla ei ole enää kasvojen menettämisen kauhua eikä ammatillisen epäonnistumisen pelkoa.”

Kantaesitys 12.9.2019 KOM-teatterissa.

  • Suuri näyttämö
  • Esitykset pe 3.4. klo 19 ja la 4.4. klo 13
  • Kesto 2t 20min (sis. väliajan)
  • Liput 32 € / 28 €

Tekijät

  • Marja Packalén
  • Pirkko Saisio
  • Teksti Heini Junkkaala, Marja Packalén ja Pirkko Saisio
  • Ohjaus Heini Junkkaala
  • Dramaturgi Elina Snicker
  • Lavastus- ja pukusuunnittelu K. Rasila
  • Maskeeraussuunnittelu Leila Mäkynen
  • Valosuunnittelu Tomi Suovankoski
  • Äänisuunnittelu Antti Puumalainen
  • Tuotanto KOM-teatteri

Kommentit

  1. 6689

    Nähty Helsingissä. Menen nyt uudestaan huhtikuussa
    katsomaan Ouluun. Ollut tämän vuoden kohokohta
    minulle tämän vuoden teatteritarjonnasta.

Kommentoi näytelmää

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun