Post-Kabaree

Uusintaensi-ilta 9.11.2024

Draaman jälkeinen spektaakkeli

Tervetuloa kokemaan maailmanlaajuinen, universumin säihkyvin, tuorein, dramaattisin, ainutkertaisin spektaakkeli Pikisalin uumeniin! Hyppää kanssamme karuselliin! 

Post-Kabaree on Joel Härkösen ohjaama, yhdessä työryhmän kanssa luoma ennennäkemätön spektaakkeli 20-luvun kabareenäyttämöksi muuntuvassa Pikisalissa. Sen ensimmäinen esityskausi toteutui marras-joulukuussa 2023, ja valtavan kysynnän takia se saa uusintaesityskauden loppuvuodesta 2024.

Post-Kabaree on kaikkea sitä, mitä kabareessa rakastetaan: laulua, musiikkia, tanssia, komediaa, sirkusta ja akrobatiaa – tässä illassa kaikki esittävän taiteen muodot ja kaikki yleisön tunteet ovat mahdollisia. Esitys rakentaa numeroiden kollaasin, jota yleisö seuraa tiivisti kaiken keskellä ja on osa sitä. 

Luvassa on 360 asteen spektaakkeli ja rapistunutta, dekadenttia 1920-luvun tunnelmaa tuotuna tähän päivään. Pikisalin keskelle rakennetun kabaree-karusellin ympärillä katsojat saavat kuulla toinen toistaan upeampia ja ainutlaatuisempia sävellyksiä sekä nauttia kokonaisvaltaisesta elämyksestä. Baari on auki läpi illan – myös esityksen aikana.

Post-Kabaree käsittelee unelmia. Esitys luo maailman, jossa jokainen voi hyväksyä itsensä ja toisensa sellaisena kuin on: epätäydellisenä ja keskeneräisenä: kokonaisena. 

Lisäksi esityksen äänisuunnittelija-muusikko, Härkösen luottotyöpari Veli-Ville Sivén on yhdessä työryhmän kanssa säveltänyt näyttämölle 15 uutta biisiä, joita esiintyjistä muodostettu bändi tulkitsee soittaen perinteisten soittimien lisäksi romumetallista valmistettuja instrumentteja.

Tule aloittaman ilta jo klo 18.15 ja päiväesityksissä virittäytymään tunnelmaan klo 12.15, jolloin pre-show alkaa! 

Produktio toteutettiin yhteistyössä nykysirkusryhmä Agit-Cirkin kanssa. 

Ohjaaja

Joel Härkönen on helsinkiläinen teatteriohjaaja ja esityssuunnittelija ja valmistui Teatterikorkeakoulusta ohjaajaksi keväällä 2021. Oulun produktion jälkeen hän aloittaa kahden vuoden kiinnityksen ohjaajana Kajaanin kaupunginteatterissa. 

Taiteilijana Härkönen liikkuu luontevasti laajalla alueella kokeellisemman esitystaiteen ja perinteisemmän puheteatterin välissä. Ohjaajana hän pyrkii aina luomaan turvallisemman työilmapiirin, jossa jokainen teatterin työntekijä tulee nähdyksi ja kuulluksi. 

Härkösen ohjauksia leimaa vahva, konkreettinen suhde näyttämöön ja sitä kautta leikkiin – niissä on muun muassa rakennettu oikeasti, pesty pyykkiä oikeasti, oltu kuntosalilla oikeasti ja siivottu oikeasti. Hänen pyrkimyksensä on tehdä teoksia, joissa korostuu nyt-hetkessä oleminen ja jotka kutsuvat katsojat mukaan nauttimaan työryhmän luomista maailmoista. 

Esitykset ja liput

Tekijät

Näyttelijät

Heli Haapalainen
Henri Halkola
Elina Korhonen
Antti Laukkarinen
Joose Mikkonen
Merja Pietilä
Timo Pesonen
Anne Syysmaa
Tuula Väänänen
Veli-Ville Sivén
Ira Oinonen
Sirkustaiteilija (Agit-Cirk)
Jere Virta
Sirkustaiteilija (Agit-Cirk)

Työryhmä

Joel Härkönen

Esityskonsepti ja ohjaus

Kalle Nurminen

Lavastussuunnittelu

Veli-Ville Sivén

Äänisuunnittelu, bändikapteeni

Aarne Turunen

Valosuunnittelu

Veera Anttila

Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu

Jenni Lehtinen

Sirkuskonsultti

Sasu Peistola

Sirkuskonsultti

Huomioi

Esityksen suositusikä on 16 vuotta, ja alaikäinen voi tulla vanhemman seurassa.

Suosittelemme saapumista paikalle hyvissä ajoin: klo 12.15/18.15 avaamme ovet Pikisaliin, jossa voit nauttia teatteriravintola Auliksen antimista ja esitykseen johdattelevasta preshowsta. Iltaesityksissä baari palvelee tunnin esityksen jälkeen. Huom! Esityksessä käytetään teatterisavua ja välkkyviä valoja. 

Galleria

Traileri

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Arviot

”Pikisalin keskelle sijoitettu Kalle Nurmisen karusellilavastus on kuin jättiläismäinen soittorasia, jonka sisällä kabareeseurueen erilaiset särmikkäät ja charmikkaat hahmot ihan omatekemissä lauluissa paljastavat kipunsa ja kaihonsa.” – Eeva Kauppinen, Kaleva 15.11.2023 

”Perusidea tekee mahdolliseksi tarjota koettavaa laidasta laitaan, laulelmasta slapstickiin ja sirkuksesta traagiseen monologiin. Post-Kabaree läikkyy laitojen ylikin kuin runsaudensarvi – välillä myös häiritsevän hajanaisesti. Onnistunut kirjavuutta perusteleva ratkaisu on keskittyä rakentamaan värikkäitä karaktäärejä”, – Tenka Issakainen, Kaltio, 11/2023 

Kommentit

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *