Juha Jokela PatriarkkaSukupolvien ketjukolari

Heimo Harju viettää leppoisia eläkepäiviä vaimonsa Virpin kanssa Normandiassa. Eräänä päivänä hän tajuaa, ettei sittenkään ole valmis vetäytymään. Mittavan uran politiikan ja liike-elämän palveluksessa tehnyt Heimo haluaa vielä yhden elämän. Hän päättää palata takaisin Suomeen.

Kotiinpaluu nostaa esiin asioita, joiden kohtaamiselta Heimo ja Virpi ovat ulkomailla säästyneet. Perheen sisäinen sukupolvien kuilu osoittautuu luultua syvemmäksi. Lisäksi Heimon ja Virpin avioliiton käsittelemättömät asiat iskevät heidän kasvoilleen rajuina ja pelottavina. Uusi alku ei ole mahdollinen, ellei vanhoja asetelmia romuteta.

Patriarkka on kaunis, koskettava ja hauska draama kahden sukupolven eroista, suuntaansa etsivästä maasta ja taistelemisen arvoisesta rakkaudesta. Patriarkka oli Kansallisteatterin 140-vuotisjuhlanäytelmä.

Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner.

Sakari Hokkanen, ohjaaja
Sakari Hokkanen (s. 1978) on Tampereella asuva ohjaaja ja käsikirjoittaja. Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalta valmistuttuaan Hokkanen on ohjannut ja kirjoittanut näytelmiä useisiin suomalaisiin ammattiteattereihin. Oulun teatterissa Hokkaselta on aiemmin nähty Pauliina Rauhalan romaaniin pohjannut Synninkantajat, joka oli sekä yleisö- että arvostelumenestys.

Olen haaveillut Patriarkan ohjaamisesta jo vuosia. Luin näytelmän ensi kertaa kolmekymppisenä taideopiskelijana ja vaikutuin Jokelan ihmiskuvauksen tarkkuudesta. Nyt nelikymppisenä perheenisänä koen hyvin läheiseksi näytelmän kuvauksen sukupolvelta toiselle periytyvästä rakastamisen vaikeudesta. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että Patriarkka on paras tällä vuosituhannella kirjoitettu kotimainen näytelmä.

  • Suuri näyttämö
  • 27.8.2022 19:00
  • Kesto ei vielä tiedossa.
  • Liput 38 € / 35 € / 20 €

Tekijät

  • Pentti Korhonen
  • Mirjami Kukkola
  • Timo Pesonen
  • Annika Aapalahti
  • Heli Haapalainen
  • Henri Halkola
  • Timo Reinikka
  • Jaana Kahra
  • Juho Uusitalo
  • Asta Sveholm
  • Ohjaus Sakari Hokkanen
  • Käsikirjoitus Juha Jokela
  • Lavastus ja valosuunnittelu Jukka Kyllönen
  • Pukusuunnittelu Maarit Kalmakurki
  • Äänisuunnittelu Jari Niemi
  • Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Reetta Rohkimainen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun