// Adform library

My Fair LadyMenestysmusikaali suurella näyttämöllä

Yksi maailman suosituimmista musikaaleista Ouluun! My Fair Lady on tulvillaan upeaa musiikkia, tarttuvia melodioita, komediaa, draamaa ja romantiikkaa.

Tuttujen, mukaansatempaavien laulujen ja tanssien sekä upeiden kukka-asetelmien täyttämä musikaali kertoo kuvankauniista Eliza Doolittlestä, jonka käytös ja kielenkäyttö eivät vastaa ulkoista kuorta. Rääväsuisen ja karkeatapaisen Elizan elämä saa kuitenkin käänteen, kun päättäväinen kielitieteen opettaja Henry Higgins lyö ystävänsä kanssa vetoa siitä, onnistuuko hän kouluttamaan tytöstä hienon ja salonkikelpoisen seurapiirileidin. Kieliopin ja käytöstapojen opettelun lomassa paatunut poikamies Higgins, kuten moni muukin, havahtuu Elizan todelliseen potentiaaliin…

Käsikirjoitus ja laulujen sanat Alan Jay Lerner, suomennos Mikko Koivusalo, musiikin sovitus Jussi Lampela, oikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy. Musiikin on säveltänyt Frederick Loewe. My Fair Lady pohjautuu George Bernard Shaw’n näytelmään Pygmalion. Musikaalin ensiesitys Broadwaylla vuonna 1956 oli suuri menestys ja siitä lähtien sitä on esitetty menestyksekkäästi eri puolilla maailmaa. Samanniminen elokuva, jota tähditti Audrey Hepburn, sai ensi-iltansa vuonna 1964.

Eliza Doolittlen roolissa vuorottelevat Rosanna Kemppi ja Yasmine YamajakoHenry Higginsin rooleissa Janne Raudaskoski ja Kari-Pekka Toivonen. Esityskohtaiset roolijaot löydät täältä.

Mukana on myös laulava ja tanssiva ensemble Joel Alalantela, Miina-Anniina Heiskanen, Fanny Hellström, Kati Hyvönen, Jere Hölttä, Jami Kontturi, Laura Koski, Anni Lantto, Enni-Maria Lämsä, Heli Pippingsköld, Aki Saarela, Meeri Toivonen, Saku Tonteri ja Jouni Uosukainen

Kapellimestarin tahdit toteuttaa suuri musikaaliorkesteri.

  • Suuri näyttämö
  • 26.1.2018 19:00
  • n. 3t (sis. väliajan)
  • 44 € / 39 € / 19,50 €

Tekijät

  • Rosanna Kemppi Eliza Doolittle
  • Yasmine Yamajako Eliza Doolittle
  • Janne Raudaskoski Henry Higgins
  • Kari-Pekka Toivonen Henry Higgins
  • Mikko Leskelä Eversti Pickering
  • Anneli Niskanen Rouva Higgins
  • Anne Syysmaa Rouva Eynsford-Hill ja Rouva Hopkins
  • Antti Annola Freddy Eynsford-Hill
  • Hannu Pelkonen Alfred P. Doolittle
  • Jaana Kahra Rouva Pearce
  • Annina Rokka Rouva Pearce
  • Timo Reinikka Jamie
  • Aki Pelkonen Pubin isäntä ja prof. Zoltan Karpathy
  • Laulava ja tanssiva ensemble Joel Alalantela
  • Laulava ja tanssiva ensemble Miina-Anniina Heiskanen
  • Laulava ja tanssiva ensemble Fanny Hellström
  • Laulava ja tanssiva ensemble Kati Hyvönen
  • Laulava ja tanssiva ensemble Jere Hölttä
  • Laulava ja tanssiva ensemble Jami Kontturi
  • Laulava ja tanssiva ensemble Laura Koski
  • Laulava ja tanssiva ensemble Anni Lantto
  • Laulava ja tanssiva ensemble Enni-Maria Lämsä
  • Laulava ja tanssiva ensemble Heli Pippingsköld
  • Laulava ja tanssiva ensemble Aki Saarela
  • Laulava ja tanssiva ensemble Meeri Toivonen
  • Laulava ja tanssiva ensemble Saku Tonteri
  • Laulava ja tanssiva ensemble Jouni Uosukainen
  • Ohjaus Merja Larivaara
  • Kapellimestari Merzi Rajala
  • Koreografia Katja Koukkula ja Jussi Väänänen
  • Lavastus Kalle Nurminen
  • Pukusuunnittelu Pasi Räbinä
  • Valosuunnittelu Mika Ryynänen
  • Äänisuunnittelu Jari Niemi
  • Kampaukset ja maskeeraus Eija Juutistenaho
  • Huilu Olli Tuomainen
  • Trumpetti Jarmo Väärä
  • Trumpetti Jaakko Jauhiainen
  • Viulu Anita Virkkala
  • Viulu Iida Zelenski
  • Viulu Toni Tuovinen
  • Viulu Anna-Briitta Karjalainen
  • Alttoviulu Visa Smolander
  • Alttoviulu Janne Ahvenainen
  • Sello 1 Riina Salminen
  • Sello 1 Hannele Kerkelä
  • Kontrabasso Harri Sarkkinen
  • Kontrabasso Ari Kivelä
  • Lyömäsoittimet Aarne Toivonen
  • Piano, orkesterin johto Pasi Hiltula

Kuvat

Kommentit

  1. Blondi

    Kauniit puvut ja hyvät lavasteet.
    Rakastan musikaaleja. Lisäää lisääää….
    Käykää ihmeessä katsomassa/kuulemassa

  2. Irmeli saarela

    Ihan huippu😊😉tarttee nähdä uudelleen😋

  3. Ystävykset

    Aivan MAHTAVAA, kun olemme saaneet Oulun teatteriin noin upean musikaalin!!!
    LISÄÄ TÄLLAISTA!!!

    Täytyy kyllä käydä katsomassa vielä toisenkin kerran.
    Todella mukaansa tempaava esitys!

  4. Laura

    Erittäin valloittava musikaali. Hieno tarina ja naurattavia kohtauksia, valtavan taitavat näyttelijät sekä kaunista musiikkia. Suosittelen!

  5. Peppi

    Yasminen suoritus oli kerrassaan upea. Ihanaa, että tälläistä on Pohjois-Suomessa!

  6. Marjut Kärki

    Tosi upea ja hauska esitys😊👏👏👏

  7. Pariskunta

    Loistavaa työtä.. musiikki, laulajat, lavasteet, ym… kaikki! Suosittelen!

  8. Matti Heiskanen

    Esitys oli pirteä.
    Tanssiryhmä oli riemukas ja vauhdikas.
    Suosittelemme.

    Matti ja Daam

  9. Riikka

    Mielettömän hieno esitys, suosittelemme ehdottomasti! Upeat Yasmine ja K-P!

  10. Anne

    Hieno musikaali, mahtavaa ilottelua, nautittavaa. Onnistumista kaikkien tekijöiden osalta. Näyttelijät, lavastus, puvustus, musiikki, ohjaus. Loppuratkaisusta ISO + 😍😙

  11. Rita

    Hurmaavia PUKUJA ja OIKEITA lavasteita. Tätä on ollut ikävä! Ei tarvitse käyttää mielikuvitustaan täyttämään näyttämö, vaan voi vain keskittyä olennaiseen – värien ja muotojen ja uskomattoman ihanien esiintyjien suorituksiin. Pelkkää nautintoa! Menkää ja ihastukaa!

  12. Ihastunut

    Loistava esiintyjäkaarti ja esitys lavasteineen! Yasmine ja Kari-Pekka ah ei parempia näyttelijöitä olisi voinut valita! Orkesteri loistava! Kaiken kaikkiaan aivan ihastuttava ja mieltä lämmittävä musikaali! Suosittelen kaikkia lämpimästi käymään! Iso kiitos!

  13. Taija

    UPEA esitys ja ihanaa musiikkia taitavan orkesterin esittämänä, siis musiikille myös iso ruusukimppu! Näyttämö tömisi ja notkui kun tanssijat antoivat kaikkensa ja miten hienoja tansseja!! K-P Toivosen roolityö oli nautittavan varmaa esiintymistä ja Yasmine oli suloinen. Lavastus ja puvut – upeita!

  14. Hanne

    Eilisen illan huipennus olympiakullan jälkeen oli My Fair Lady. Hurmaava puvustus, hurmaava musiikki, hurmaavat näyttelijät ja tanssijat. Eikä vähäisimpänä upea ohjaus, Merja Larivaara. Loppu oli haikean kaunis. Kiitos.

  15. Kari Parkkinen

    K + M
    Upea kokonaisuus! Kaikki paikallaan! Parasta, mitä teatterillamme on nähty?

  16. Tuula

    Hyvä esitys.
    Hienoja yksityiskohtia lavastuksessa…. mutta olkaapa seuraavissa esityksissä tarkkoina, etteivät kodin pöydät, nojatuoli yms. sellainen jää piiloon lavasteiden vaihtuessa.
    Muutamassa kohtauksessa voisi olla myös oikeita kukkia.

  17. helena

    Kävimmä eilen katsomassa tämän 3.3.2018 ja oli kyllä huippu ihana. Kiitos kaikille esiintyjille ym. orkesterille. puvustajille ja kaikille niille, jotka tekivät tämän meille mahdollisekssi…Ihana Musikaali.. katsomisen arvoinen.

  18. Antti

    Oulun teatterin kevään suursatsaus menestysmusikaali My Fair Lady ihastuttaa ja viihdyttää suurella näyttämöllä. Toteutus oli mieleeni kaikkinensa. Hyvä, että vihdoin saatiin tällainen maailmanluokan musikaali Ouluunkin. Kyllä Oulussa osataan, vaikkakin naispääosat ovat lennähtäneet iloksemme etelästä. Minun katsoessani esityksen päärooleissa Eliza Doolittlenä ja Henry Higginsinä olivat Rosanna Kemppi ja Kari-Pekka Toivonen. He sopivat mainiosti musikaalin pääpariksi.

    Esityksessä on hienoja vauhdikkaita tanssinumeroita ja upeita lauluja. Dialogissa on puolestaan useita hauskoja hetkiä. Hauskoja hetkiä koetaan mum. kohtauksissa missä Henry Higgins opettaa Elizaa. Hahmoista parhaiten mieleen jäi Hannu Pelkosen säästelemättä näyttelemä Alfred P. Doolittle. Pelkosen tulkinta räjäytti pankin aina hänen tullessaan näyttämölle. Lavalla nähtiin Pelkoselta todella hauska ja antaumuksellinen roolityö. Ja Alfredin laulunumerot Lykky mukana sekä Ei myöhästyä häistään saa ovat parhaimmistoa. Pidin paljon myös Anneli Niskasen näyttelemästä Rouva Higginsistä.

    Lavastus on komea ja piirtää hienosti englantilaista tunnelmaa. Samoin puvut ovat näyttäviä. Merja Larivaaralta onnistunut ohjaus. Ei voi muuta sanoa.

  19. Neela

    Ihana esitys; loistavat näyttelijät, laulajat ja tanssijat. Parasta, mitä vuosiin olen Suomessa nähnyt!

  20. Tiina

    Oltiin 7.4. päivänäytöksessä. Oli todella hyvä ja viihdyttävä esitys. Kieltä tuotu tähän päivään. Kari-Pekka Toivonen oli loistava ja lauloi hienosti. Muutenkin laulut, musiikki ja koreografia olivat nautittavia. Lavastus ja puvustus näyttäviä. Ascottin kohtaus oli yksi näyttävimmistä. Hienoja ratkaisuja ohjaajalta. Kiitos hyvän mielen näytöksestä!

  21. Ritva Korkalainen

    My Fair Lady oli ainutlaatuinen esitys!! Loisteliaat puvut ja hyvin kulkeva esitys!! KIITOS!!!

  22. Julia

    Musikaali My Fair Lady oli hieno. Lavastukset ja puvustukset olivat hienoja. Tosin loppu jäi erittäin paljon auki, mutta näin jälkeenpäin ehkä se oli myös hyvä 😉 Kyllä huomasi, että esitykseen oli käytetty paljon aikaa. Suosittelen. Live orkesteri oli upea!

  23. Aino

    Hieno esitys oli! Oikein mainiot puvut ja lavasteet! Loppu oli hieman pettymys, mutta eihän se haitannut.

  24. Edith

    Esitys oli hyvä ja täynnä laulua ja musiikkia. Ensimmäinen puoliaika oli vähän pitkästyttävä. Loppu juonesta en saanut kunnolla kiinni ja lopetus oli töksähtävä. Lavasteet ja puvut olivat hienoja ja huolella tehtyjä. Hienoja näyttelijäsuorituksia! Uskon että jos pidät musikaaleista pidät varmasti tästäkin.

  25. Ella

    Esityksessä oli oikean verran mukaansatempaavia laulu- ja tanssiesityksiä. Elävä orkesteri oli mielestäni huikea ratkaisu. Puvut ja lavasteet olivat upeita, mutta lopun juoniratkaisu jätti hieman kylmäksi. Esityksessä oli kuitenkin upeita roolisuorituksia ja hienoja koreografioita. Mikäli pidät musikaaleista, suosittelen.

  26. Anni Jauhiainen

    Se oli ihan hieno musikaali, mutta alussa ehkä vähän pitkäveteinen. Puvut olivat todella yksityiskohtaisia ja samoin lavastus. Ne sopivat siihen mielestäni hyvin. Loppu oli kyllä vähän töksähtävä, koska Eliza vain häipyi siitä. Mukava kun oli elävä orkesteri, he olivat myös todella taitavia.

  27. Nelli

    Näytelmässä oli paljon hienoja pukuja ja lavasteiden vaihto sujui hyvin. Tunnelmaa lisäsi paikanpäällä ollut orkesteri. Pidin muuten näytelmästä, mutta loppu loppui töksähtäen. Odotin toisenlaista loppua. Joka tapauksessa loppujen lopuksi näytelmä oli katsomisen arvoinen.

  28. Noora

    My Fair Ladyssa oli mielestäni erittäin hyvä, laadukas orkesteri, joka soitti erittäin hyvin. Näyttelijät olivat erittäin taitavia ja he osasivat vaihtaa rooleja todella nopeasti. My Fair Ladyn lavastus oli todella hyvä.

  29. Inka

    Mielestäni My Fair Lady oli hyvin toteutettu, taitavat näyttelijät, upeat puvut ja hienot lavasteet! Monien laulujen sävelet olivat jo ennestään tuttuja, ja elävä orkesteri soitti kauniisti. Lavasteiden vaihto sujui nopeasti ja hiljaa.

    Loppu oli hieman töksähtävä, ja itseäni harmitti se että Elizan kohtalo jäi epäselväksi. Alku oli hieman tylsä.

    Kaiken kaikkeaan toimiva kokonaisuus! Hyvä Oulun teatteri!

  30. Ella

    Mielestäni musikaali oli hyvin näytelty ja lavasteet sekä puvut olivat upeita. Orkesteri oli taitava. Oli upeaa miten näyttelijöiden vaatteet vaihtui todella nopeasti. Äänet kuului hyvin, vaikka istuinkin melkein takarivissä.

    Musikaalin alku oli pitkästyttävä, keskivaihe oli hyvä ja loppu oli tönkkö. Kokonaisuudessaan musikaali oli upea.

Kommentoi näytelmää

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun