10-vuotistaiteilijajuhlakiertue Jesse Kaikuranta

Jesse Kaikuranta

Valovoimainen esiintyjä Jesse Kaikuranta suuntaa keväällä juhlakiertueelle. Jessen läpilyönnistä ja ensimmäisestä albumista tulee keväällä 2022 kuluneeksi kymmenen vuotta. Juhlavuoden kunniaksi artisti juhlistaa tyylikästä uraansa konserteilla jousikokoonpanon kanssa ympäri Suomen. Konsertissa kuullaan läpileikkaus artistin urasta ja totta kai kaikista suurimmat hitit.

Vie mut kotiin -debyyttialbumi julkaistiin marraskuussa 2012 ja on myynyt yli tuplaplatinaa. Levyn myötä Jesse sai viisi Emma-ehdokkuutta muun muassa Vuoden tulokas -ehdokkuus. Levyn sinkuista Vie mut kotiin, Järjetön rakkaus ja Näytän sulle rannan olivat kaikki valtaisia hittejä. Toinen albumi Vaikka minä muutuin julkaistiin 2013 ja sinkkulohkaisu Vielä täällä keikkui useita viikkoja radiolistojen kärjessä. Kolmas albumi Jesse Kaikuranta julkaistiin vuonna 2017, minkä jälkeen artisti on julkaissut useita singlejä ja valmistelee tällä hetkellä uutta musiikkia Suomen ykköstuottajien kanssa.

  • Pikisali
  • La 5.3. klo 19
  • Liput 28 € / 28 € / 24 €
  • Pikisalin ovet avataan 45 minuuttia ennen esitystä. Esitys on K18 anniskelukatsomon takia.

Tekijät

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun