Gravity on 50-minuuttinen, nopeatempoinen ja liikkeellisesti sykähdyttävä esitys kahdeksalle virtuoottiselle tanssijalle. Helsinki Dance Companyn ja Kinetic Orchestran yhteistyössä toteutettava Gravity jatkaa koreografi Jarkko Mandelinin äärimmäisen fyysisten ja liikkeeseen keskittyvien teosten jatkumoa.
Tanssijat lentävät ilmassa, kantavat, nostavat ja saavat toisensa kiinni sulauttaen saumattomasti akrobaattista partnerointia osaksi teoksen liikekieltä Kinetic Orchestralle tunnusomaisella tyylillä. Vauhdin ja rytmin voimakas manipulointi, nykivät liikkeet sekä pysähdykset ja romahdukset, jotka nopeasti katkovat yhä kiihtyviä liikejaksoja, tuovat Gravityyn todellisen tuntuman painovoimasta ja sen rajoitteista.
Teoksen dramaturginen rakenne seuraa toisiinsa limittyvien lyhyiden kohtausten kiihkeää kehää ja tuntuu näin saavuttavan jotain olennaista ajasta, jossa elämme, ja sen hektisestä tahdista.
”Gravity on kuin aikansa kuva. Monikerroksinen, nopeatempoinen ja monista eri liiketekniikoista ja liikekulttuureista koostuva verkko. Sen vauhti ja liikekeskeisyys eivät ainoastaan tutki ja tee näkyväksi painovoimaa, mutta myös aikaa niin kirjaimellisesti kuin yleisemminkin sitä omalla olemassaolollaan kommentoiden”, sanoo koreografi Jarkko Mandelin.
Jarkko Mandelin on klassisen baletin koulutuksen saanut nykytanssikoreografi ja kansainvälisesti toimiva kouluttaja. Kymmenessä vuodessa hän on luonut oman tunnistettavan tyylinsä ja tunnetaan erityisesti nykytanssin paritekniikan ja lattiatekniikan kehittäjänä. Mandelin on Kinetic Orchestra tanssiryhmän perustaja ja taiteellinen johtaja.
Vierailun tuottavat yhteistyössä JoJo – Oulun Tanssin Keskus ja Oulun teatteri ja esitys on osa OuDance-festivaalin ohjelmistoa.
- Suuri näyttämö
- 14.9.2023 19:00
- Kesto 45 minuuttia (ei väliaikaa)
- Liput 32 € peruslippu / 29 € eläkeläislippu / 20 € alennuslippu