Jukka Heinänen, Alma Lehmuskallio ja työryhmä En päässyt Juliaksi

Tuula Väänänen -niminen näyttelijä on jäämässä eläkkeelle, ja hänen pitäisi tyhjentää pukuhuoneensa teatterilla. Samaan aikaan samassa teatterissa nuori Pyry Äikää -niminen näyttelijä yrittää lunastaa ensimmäiseen päärooliinsa kohdistuvat odotukset ja saada Romeonsa valmiiksi ensi-iltaan.

Vanhemman näyttelijän muistot, haaveet ja kivut risteävät näyttämöllä nuoremman näyttelijän roolin etsinnän, haaveiden ja kipujen kanssa. Näiden kahden näyttelijän välille virittyvät myös kysymykset näyttelemisestä, henkilökohtaisuudesta, muutoksesta ja työn merkityksestä. Haaveet mestarinäyttelemisestä, sukupuolella leikittelystä ja älyttömästä pöllöilystä toteutetaan. Lisäksi esityksessä etsitään komiikkaa hyvin vakavasti itsensä ottavista ihmisistä.

En päässyt Juliaksi käsittelee luopumista, toista mahdollisuutta ja yhteyden löytämisen tarvetta. Esitysmateriaali on syntynyt prosessissa näyttelijöiden haastatteluista, katkelmista valmiista näytelmäteksteistä sekä harjoituksissa improvisoiduista kohtauksista. Tosi ja fiktio makaavat esityksessä iloisesti päällekkäin.

Tuula Väänänen (s. 1958) on Teatterikorkeakoulusta vuonna 1988 valmistunut näyttelijä, joka on ollut kiinnitettynä Oulun teatteriin vuodesta 1995 lähtien.

Pyry Äikää (s. 1989) on Teatterikorkeakoulusta vuonna 2015 valmistunut näyttelijä, joka ei ole päivääkään näytellyt Oulun teatterissa.

Arvioita

”Kaksi eri sukupolven näyttelijää avautuu näyttämöllä taiteellisista intohimoistaan ja yhteentörmäyksistä sekä henkilökohtaisista valinnoista ilmeisesti hyvinkin totuudenmukaisesti, mutta rohkeasti eri suuntiin irrotellen ja tulkintoihin heittäytyen. Ohjaaja Alma Lehmuskallio antaa kaksikon liukua pidäkkeettömän assosiatiivisesti kohtauksesta toiseen. Pyry Äikäästä pulppuaa henkilötyyppejä kuin kiihkeässä television kanavapujottelussa. Uusi Bond ei olekaan vedonlyöntiä johtava Idris Elba, vaan Pyry Äikää Vantaa upon Helsingistä. Ja Tuulasta sukeutuu muiden muassa seksikäs Bond-tyttö Ursula Andress ja R-kioskin ujo myyjätär.” – Eeva Kauppinen, Kaleva 13.12.2021

”Näytelmä kertoo näyttelijästä, Tuulasta, jonka piti saada tehdä viimeisenä työnään Shakespearen iso hahmo, mutta lopulta rooli meni toiselle. Suolana haavaan nuori Romeon näyttelijä, Pyry, jakaa hetkellisesti saman pukuhuoneen. Sukupolvien kuilu ja elämän ohikiitävyys avautuvat Tuulalle kaikessa karuudessaan, kun hänen keräillessään tavaroitaan sisään marssii nuori näyttelijä ensimmäisessä isossa teatteriroolissaan. … Toisessa näytöksessä pääsemme näkemään Romeon ja Julian. Versio on… mielenkiintoinen. Tästä voisi sanoa paljonkin, mutta kokemus oli niin absurdi, että haluan kaikkien kokevan sen itse, enkä spoilaa mitään. … Matkalla bussipysäkille moni samaan suuntaan teatterilta lähtenyt hihitteli edelleen itsekseen ja pui näytelmää keskenään. Yhtään negatiivista sanaa en salakuunnellessani kuullut.”  – Anu Vehkomäki, Haltiapolku-blogi 13.12.2021

  • Pieni näyttämö
  • Ensi-ilta la 11.12.2021 klo 19
  • Kesto noin 2 tuntia ja 10 minuuttia (sisältää väliajan)
  • Liput 34 € / 32 € / 19,50 €

Tekijät

  • Tuula Väänänen
  • Pyry Äikää
  • Käsikirjoitus Alma Lehmuskallio, Jukka Heinänen ja työryhmä
  • Ohjaaja Alma Lehmuskallio
  • Dramaturgi Jukka Heinänen
  • Pukusuunnittelu ja lavastus Roosa Marttiini
  • Valosuunnittelu Elina Romppainen
  • Äänisuunnittelu Olli Paakkolanvaara
  • Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Eija Juutistenaho

Kuvat

Kommentit

  1. Kristiina

    Tuula oli loistava ja Pyry todella monipuolinen, ihastuttava ja komea Romeo.

  2. Hanna-Leena Paakkolanvaara

    Kiitos🌹🌹! Oli upea esitys. Äänimaailma uniikki, soinnukas 🎶! Menestystä esitykselle!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun