Eino Leinon eksät- enemmän ja vähemmän muusina

Eino Leinon eksät – enemmän ja vähemmän muusina on helsinkiläisnäyttelijä Pinja Hahtolan käsikirjoittama hulvattoman hauska ja oivaltava monologinäytelmä. Seppo Honkosen ohjaama esitys marssittaa nimensä mukaisesti lavalle koko joukon Eino Leinon sydämenvalittuja. Esitys sai Kajaanin Runoviikoilla kesällä 2018 huikean vastaanoton ja on sen jälkeen nähty mm. Kanneltalossa ja Teatteri Avoimissa Ovissa.

Kansallisrunoilijan asemaan noussut ja Suomen kenties rakastetuin runoilija oli riimittelyjensä lisäksi tunnettu boheemista ja kosteasta elämäntyylistään sekä lukuisista ihastuksenkohteistaan. Näistä L. Onerva ja Aino Kallas ovat eittämättä tunnetuimmat muusat, mutta esitykseen mahtuu mukaan myös koko liuta vihittyjä vaimoja sekä monia muita tuttuja nimiä, kuten koko kansan satukuningatar Anni Swan. Oman mausteensa soppaan heittävät niin #MeToo:n voimaannuttama Antiikin muusa kuin natsi-Saksaa ihannoiva kulttuurimatami Maila Talvio. Sanoja ei säästellä, kun nämä Einon eksät pääsevät purkamaan tuntojaan Anonyymien Apollon muusien terapiaistunnossa – ja kyytiä saavat niin juopottelevat taiteilijamiehet kuin kulisseja kannattelevat vaimotkin.

Kuinka monen naisen karvamuhvissa Eino on käsiään lämmitellyt? Miten Nallen ja Mopen romanttinen Italian matka muuttuu Danten Helvetiksi? Ja miten onnistuu julkinen anteeksipyyntö psykodraamaistunnossa henkiin herätetyltä Leinolta?

”Menkää ja katsokaa. Laskekaa kuinka monta naisen naurua, vapautunutta naurua salista kuuluu. Hytkytkö itsekin? Nyt kyllä pölyt pyyhitään, ja vinhalla otteella!” – Teatterin lumoa-blogi 8.11.2018

Esitys palkittiin Oulun 22. valtakunnallisessa monologikilpailussa 8-10.2.2019 sekä ammattilaisraadin toimesta parhaaksi esitykseksi, että jaetulla Yleisön suosikki -palkinnolla.

  • Pikisali
  • Esitys perjantaina 11.10. klo 19
  • Kesto n. 1 t 15 min
  • Liput 24 € / 19,50 €

Tekijät

  • Pinja Hahtola
  • Käsikirjoitus Pinja Hahtola
  • Ohjaus Seppo Honkonen
  • Äänimaailma Marko Pakarinen
  • Visuaalinen ilme ja sovitus Työryhmä
  • Päähineet Heidi Tsokkinen / Hatlantis Oy

Kommentoi näytelmää

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun