Mennyt, nykyhetki ja tulevaisuus ovat läsnä samaan aikaan. Ajantaju katoaa. Aika nitkahtelee.
Ei kertonut katuvansa perustuu Tommi Kinnusen menestysromaaniin. Eletään vuotta 1945 ja toinen maailmansota on loppumassa. Viisi naista matkaa saksalaisten tukikohdasta kotiin läpi poltetun lapin. Maisema avautuu painajaismaisen avarana. Nälkä kaihertaa, väsymys painaa. Oma mieli ei jätä rauhaan. Menneisyyden miehet työntyvät esiin ja vaativat vastauksia. Vaativat mitä milloinkin. Karmea kävelyretki onkin lopulta matka omaksi itseksi, omien valintojen herraksi. Jos siitä selviää hengissä. Jos selviää järjissään.
Kaikki palanneet joutuvat syntipukiksi sille, että tuli on vienyt kaiken.
Hiljalleen Irenelle, Veeralle, Ailille, Katrille ja Siirille selviää, että Suomen sotilasliittolaisuudesta pitää maksaa hinta, ja sen hinnan maksavat naiset. Minkälainen vastaanotto edessä päin odottaa? Oulun teatterin esitys tuo vaietun ihmisjoukon kokemukset lähelle ja Piia Peltolan ohjauksessa traumat fyysistyvät näyttämölle.
Me kuljimme kuin vailla pohjaa,
vain pettymys lemmen on tie.
Piia Peltola, ohjaaja
Piia Peltola on Oulussa lainassa Joensuusta, jossa hän työskentelee kiinnityksellä. Teatterikorkeakoulusta valmistunut Peltola on matkan varrella ohjannut kaikkea performanssista klassikoihin ja lastenteatterista palvelutaloihin. Teatterissa Peltolaa kiinnostaa ikuinen oppiminen ja se, miten hyvältä uudet havainnot tuntuvat aivoissa. Peltolan viimeisimpiä ohjauksia Joensuun kaupunginteatterissa ovat Hirvimetsä, Fahrenheit 451 ja Kesäyön unelma.
Arvioita
”Keskeinen hahmo Irene Miettinen (Merja Pietilä) konkretisoi, kuinka elämä muutti maailman vieraaksi ja tavallisen arjen jatkumon arvaamattomaksi. Yleisö tunnistaa ja jakaa tämän kokemuksen. Näytelmän väliajalla ääni naisten vessassa totesi, kuinka elämä Ukrainassa tulee koko ajan mieleen. Vierailija Piia Peltolan ohjaus Ei kertonut katuvansa antaa myös toivoa, lempeä ja lämpöä”, – Eeva Kauppinen, Kaleva, 28.8.2023
”Tänään on helppo kyseenalaistaa naisten päätös olla saksalaisten puolella ja pitää sitä vääränäkin. Näytelmä haastaa meidät ymmärtämään valintoja niistä lähtökohdista ja tilanteista, joita ne olivat päätöksentekohetkellä. Se antaa naisille mahdollisuuden kertoa tarinansa, tuomitsematta tai selittelemättä”, – Riitta Ylilehto, Kulttuurimedia Kuiske, 1.9.2023
- Suuri näyttämö
- 26.8.2023 19:00
- Kesto 2 tuntia 30 minuuttia sisältäen väliajan
- Liput A-kategoria 39 € / 36 € / 20 € ja B-kategoria 37 € / 34 € / 20 €
- Ikäsuositus 13 vuotta. Huom! Esityksessä on välkkyviä valoja ja teatterisavua.
Ei kertonut katuvansa -esityksen lopetus oli upea. Se oli vahva kannanotto ihmisyyden ja erilaisuuden puolesta. Se laajensi näytelmän teemaa koskettavasti. Kiitos!
Oulun teatterin tulkinta Tommi Kinnusen alkuperäisteoksesta Ei kertonut katuvansa on kiitettävästi toteutettu. En ole kirjaa lukenut ja näin ollen minulle näytelmän seuraaminen oli paikoin haastavaa. Useinkaan en pidä siitä, että hypitään eri ajanjaksoissa, menneessä, tulevassa ja taas nykyhetkessä. Se saa esityksen tuntumaan sekavalta. Niin kävi nytkin. Samanlaisia kommentteja kuulin vierus katsojiltakin. Heistä toinen oli lukenut kirjan ja toinen ei ollut. Toinen sitten kyseli toiselta, että miten se tuo ja tuo asia taas menikään. Eli katsojat, jotka ovat lukeneet kirjan, ehkä pystyvät pääsevät syvemmälle sisään tähän näytelmään.
Mutta kuten alussa sanoin. Toteutuksessa ei ollut mitään vikaa. Näyttelijät olivat uskottavia ja omistautuneet rooleihinsa. Tinja Salmen yksinkertainen lavastus oli oivallinen ja yhdistettynä Olivia Pohjolan valosuunnitteluun, loivat tarinaan täydellisesti sopivat puitteet. Kuinka helposti näyttämölle saatiinkaan matkan aikana vastaan tulevia asioita, kuten esimerkiksi joki ja metsä. Tässä auttoi oivallisesti pyörönäyttämö, mikä pidettiin liikkeessä tuon tuosta. Jukka Lappalaisen äänet ja sävellykset kiinnittivät erityisesti huomioni. Niissä oli jotain mystistä ja taianomaista synkkyyttä. Todella onnistunut äänimaailma.
Erikseen täytyy mainita miinanraivaajien kohtaus. Kuinka jännittäväksi siinä viritettiinkään tunnelma. Räjähtääkö jo, entä nyt, entä nyt? Leipänaisen ja nuotionaisen kohtaukset olivat myös mieleeni.
Vielä muutama sananen esityksen alusta ja lopusta. Alku oli yksi parhaista näytelmien aloituksista mitä muistan, jos ei jopa paras. Näytelmän katsoneet tietänevät mitä tarkoitan. Loppukohtaus sai minut hämilleen ja se tuli vähän puun takaa, mutta oli myös parhaita näytelmien loppuja mitä muistan. Loppukohtaus toi kirkkaasti mieleen taannoisen Oulun teatterin Fidelio-oopperan loppukohtauksen. Yhtä yllättävä ja saman tapainen.
Näytöksen loppuosa oli huikea. Tuula se katse!