Lee Hall Billy ElliotTarina itseksi tulemisesta

lapsiryhmä pihalla

Billy Elliot -musikaali on pienen kaivoskaupungin sydämessä asuvan 11-vuotiaan pojan kasvutarina. Työläisperheen poika Billy löytää kutsumuksensa tanssista ja alkaa tavoitella unelmaansa balettitanssijana perheensä vastustuksesta huolimatta.   

Maailmalla menestynyt musikaali kertoo Billyn matkan nyrkkeilykehästä balettitunnille. Pojan rakkaus tanssia kohtaan yhdistää lopulta hänen perheensä, inspiroi koko yhteisöä ja muuttaa pienen pojan elämän. Billy Elliot on musikaali nähdyksi tulemisesta ja hyväksymisestä sellaisena kuin on. 

Oulun alueelta pääsykokeiden kautta valitut lapset tekevät Billy Elliotista erityisen musikaalin. Oululaisten lahjakkuuksien palo ja kyky heittäytyä Billyn tarinan kertojiksi yhdistyy tarinan päähenkilön haluun levittää siipensä ja lentää. 

Billy Elliotin ohjaa Heta Haanperä ja koreografiasta vastaa Petri Kauppinen. Billy Elliotina nähdään vuorotellen oululaiset Aslak Kipinä ja Kimi Lumme.

Katso Kimin ja Aslakin miehistöjen kokoonpanot ja esityspäivät tästä.

Oulun teatterin musikaali toteutetaan tuotantoyhteistyössä JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen, Balettikoulu Sinikellon ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Musiikkituotanto yhteistyössä MD Companyn kanssa. 

  • Suuri näyttämö
  • Ensi-illat 4.2.2022 klo 19 ja la 5.2.2022 klo 19
  • Kesto noin 2 tuntia 50 minuuttia sisältäen väliajan
  • 48,50€ / 44€ / 35€
  • Kimin miehistön ensi-ilta on 4.2.2022 klo 19 ja Aslakin miehistön ensi-ilta 5.2.2022 klo 19 Huom! Teos sisältää ajoittain roisia kielenkäyttöä sekä kovia ääniä ja valoja. Emme suosittele alle kouluikäisille.

Tekijät

  • Aslak Kipinä Billy
  • Kimi Lumme Billy
  • Touko Hukkanen Michael
  • Iivari Peltoniemi Michael
  • Anniina Konttila Debbie
  • Sienna Karjala Debbie
  • Vertti Torvikoski Kevin ja James
  • Tuomo Tolvanen Kevin ja James
  • Blake Burrow Little Johnny
  • Tuure Korja Little Johnny
  • Janne Raudaskoski Jackie Elliot
  • Juho Uusitalo Tony Elliot
  • Aki Pelkonen kaivostyöläinen George ja nyrkkeilyopettaja
  • Elina Korhonen Mrs. Wilkinson
  • Annina Rokka Mummi, lakkolainen
  • Susanna Pukkila edesmennyt äiti, lehtiönainen, poliisi
  • Anneli Niskanen Margaret Thatcher, lakkolainen, panelisti Lontoon pääsykokeessa
  • Henri Halkola Henri Halkola Big Davey kaivostyöläinen
  • Timo Pesonen Braithwaite, kaivosmies, poliisi, hieno mies pääsykokeissa
  • Pentti Korhonen kaivostyöläinen Lesley
  • Jussi Suomalainen aikuinen Billy Elliot, ensemble
  • Saku Tonteri ensemble
  • Roope Ryöppy ensemble
  • Aki Saarela ensemble
  • Eelis Saurio ensemble
  • Valtteri Aaltonen ensemble
  • Jami Kontturi ensemble
  • Matis Merilain ensemble
  • Atte Kekkonen ensemble
  • Nea Korhonen ensemble
  • Kasperi Lintala ensemble
  • Samuli Kakko kaivostyöläinen Lesley
  • Adele Eric Alison Summers, balettityttö
  • Aino Ervasti Sharon Percy, balettityttö
  • Lilian Gröhn Sharon Percy, balettityttö
  • Aino Juntunen Julia Hope, balettityttö
  • Iiris Haarala Tracey Atkinson, balettityttö
  • Neea Heikkinen Angela Robson, balettityttö
  • Helmi Heikkilä Karen Davidson, balettityttö
  • Heljä Hukkanen Tina Harmer, balettityttö
  • Sanna Hyvönen Tracey Atkinson, balettityttö
  • Riikka Jokikokko Susan Parks, balettityttö
  • Vilma Kervinen Angela Robson, balettityttö
  • Elle Kesti Keeley Gibson, balettityttö
  • Bettina Kovacs Keeley Gibson, balettityttö
  • Liinu Leppänen Margaret Gormley, balettityttö
  • Lila Lumme Margaret Gormley, balettityttö
  • Vilja Nevala Tina Harmer, balettityttö
  • Kerttu Siitonen Karen Davidson, balettityttö
  • Ilona Sorvoja Susan Parks, balettityttö
  • Ella Tolonen Julia Hope, balettityttö
  • Erika Vainikainen Alison Summers, balettityttö
  • Teijo Jämsä rummut
  • Katariina Kuure sähköbasso
  • Pasi Salminen käyrätorvi
  • Olli Tuomainen puupuhaltimet
  • Petri Aho puupuhaltimet
  • Jukka-Pekka Peltoniemi trumpetti
  • Into Koponen kitara
  • Tuomas J. Turunen koskettimet
  • Teksti Lee Hall
  • Musiikki Elton John
  • Suomennos Mikko Koivusalo
  • Ohjaaja Heta Haanperä
  • Lavastus Kalle Nurminen
  • Pukusuunnittelu Jaana Kurttila
  • Valosuunnittelu Mika Ryynänen
  • Äänisuunnittelu Jari Niemi
  • Kampaus- ja maskisuunnittelu Eija Juutistenaho
  • Koreografia Petri Kauppinen
  • Kapellimestarit Joonas Mikkilä ja Eeva Kontu
  • Esityskapellimestari, harjoituspianisti Pasi Hiltula

Kuvat

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun