Oulun teatterin vierailuohjelmisto keväällä 2022 tarjoaa draamaa, musiikkia, tanssia ja elämyksiä

Oulun teatterin kevään 2022 vierailuohjelmisto tarjoaa odotettuja näytelmiä, jazzia ja nykyaikaista kuoromusiikkia sekä tanssia, stand uppia ja varieteeta.

Saamme vierailulle näytelmät Luvattu maa, Hullu, Pyöreä totuus ja Valehtelijan peruukki, konsertit Musta lammas & Cassiopeia, Jesse Kaikuranta ja OK:KO, stand up –esityksen Välihuuto, showt Divet, Punch Up! – Resistance & Glitter ja Tanssien Tähtiin Show sekä elävää journalismia HS Musta laatikon muodossa.

Hullu on tarina siitä, kun järki lähtee kävelylle ja palaa kuukauden kuluttua takaisin. Se kertoo sairastumisesta, mutta sitäkin enemmän se on tarina parantumisesta. Vuonna 2009 ohjaaja-käsikirjoittaja Juha Hurme sairastui psykoosiin, josta häntä hoitaneiden lääkärien hämmästykseksi toipui täysin. Suljetusta osastosta ja siellä nähdyistä asioista syntyi ensin puolifiktiivinen romaani Hullu, sitten samanniminen näytelmä. Pienellä näyttämöllä 25. ja 26. helmikuuta.

Juha Luukkosen Luvattu maa on näyttämöllinen kollaasi, joka törmäyttää yhteen erilaisia aatteellisia palopuheita, musiikkia ja sanattomia kohtauksia. Se haastaa katsojaa löytämään oman totuutensa ajassa, jossa oikea ja väärä tuntuvat olevan vain mutu-pohjalta päätettäviä ja koska tahansa johonkin trendikkäämpään vaihdettavia asioita. Luvattu maa on Kokkolan kaupunginteatterin ja Projektori-ryhmän yhteistuotanto. Pikisalissa 26. maaliskuuta.

Monologiesitys Pyöreä totuus kertoo nuoren ihmisen kasvutarinan jalkapallon maailmassa. Esitys käsittelee auktoriteetteja, omien valintojen merkitystä sekä menettämisen pelkoa. Tarina kuvaa, millaista on katsoa vaihtopenkiltä, kun unelmat liukutaklataan kumoon. Näytelmä pohjautuu näyttelijä-käsikirjoittaja Jarno Hyökyvaaran omiin kokemuksiin ja on hyvin henkilökohtainen esitys. Jarno on pelannut itse ammatiksi jalkapalloa ja on ollut joukkueensa mukana voittamassa Veikkausliigassa pronssia sekä Suomen Cup -mestaruuden. Pyöreä totuus Pikisalissa 2. huhtikuuta.

Pirkko Saision ja Marja Packalénin dokumentaarinen Valehtelijan peruukki on esitys muistamisesta ja minuksi tulemisesta. Saisio ja Packalén näyttelevät oman elämänsä tilanteita, ihmissuhteiden käännekohtia, ammatillisia kömmähdyksiä, itsehäpäisyn hetkiä, hurmioitumisen tiloja ja elämän pyhyyden kokemuksia. Suurella näyttämöllä 31. maaliskuuta.

Rytmimusiikin erityisosaajat Cassiopeia Oulusta ja Musta lammas Helsingistä näyttävät, mitä kuorolaulu voi tänä päivänä parhaimmillaan olla. Vanhahtavat käsitykset laitetaan uusiksi tässä konsertissa, jossa kuullaan laajasti ulkomaisten ja kotimaisten artistien musiikkia sekä myös omaa tuotantoa. Illan aikana kuultavat sovitukset ovat lähes kaikki esittäjilleen räätälöityjä, mikä takaa ainutlaatuisen konserttikokonaisuuden. Kuorot esiintyvät myös yhdessä superkokoonpanona, joten tiedossa on jotain uraauurtavaa ja ainutlaatuista. Pikisalissa 21. ja 22. tammikuuta.

Jesse Kaikuranta juhlii keväällä 10-vuotista taiteilijauraansa: keväällä 2022 hänen läpilyönnistään ja ensimmäisestä albumista tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Pikisalissa 5. maaliskuuta.

OK:KO konsertoi Pikisalissa 30. huhtikuuta. Rumpali-säveltäjä Okko Saastamoisen perustama yhtye on noussut yhdeksi merkittävimmistä uusista jazzyhtyeistä Suomessa. Yhtye juhlistaa konsertilla Liesu-albuminsa julkaisua.

Noin viikon uutisista tutun Jukka Lindströmin Välihuuto on stand up -koomikon epätoivoinen yritys parantaa suomalaista yhteiskunnallista keskustelua. Lopputulos on todennäköisesti naurettava. Esitys on itsenäinen jatko-osa Lindströmin Välikysymys-esitykselle, joka nousi vuonna 2018 sekä stand up -yleisön että kriitikoiden suosikiksi. Pikisalissa 19. helmikuuta.

Divet-15-vuotisjuhlashow suurella näyttämöllä 15. tammikuuta peruuntuu. Lue lisää uutisesta.

Anteeksipyytelemätön ja häpeilemättömän queer varieteeshow Punch Up! tuo saman katon alle dragin, burleskin ja stand up –komiikan tämän hetken kiinnostavimmat ja terävimmät tekijät. Lavalla kuvia kumartelemattomat koomikot James Lórien MacDonald ja Juuso Kekkonen sekä monikasvoinen drag-artisti Miss Vinyl Envy ja vierailijat. Pikisalissa 23. huhtikuuta.

Tanssien Tähtiin Show suurella näyttämöllä 30. maaliskuuta. Esitys tuo paritanssin lavalle sen monimuotoisuudessaan usean eri kulman kautta ja tanssijat heittäytyvät esitykseen ihan uudella tavalla. Tanssien Tähtiin Show 2022 -kiertueella nähdään Suomen tämän hetken tunnetuimmat ammattitanssijat: Ansku Bergström, Marko Keränen, Kia Lehmuskoski, Jurijs Trosenko, Jutta Helenius, Sami Helenius, Saana Akiola, Mikko Ahti, Jani Rasimus ja Claudia Ketonen.

HS Musta laatikko tarjoaa laatujournalismia uudenlaisena elävänä esityksenä. Kertojina ovat Helsingin Sanomien toimittajat ja kuvaajat, jotka nousevat lavalle kertomaan pitkään valmisteltuja ja ennenjulkaisemattomia tositarinoita. Suurella näyttämöllä 5. ja 6. toukokuuta.

Päivitetty 29.11.2021: Divet-15-vuotisjuhlashow peruuntuu.

Oulun teatteri on käynnistänyt yt-neuvottelut

Oulun teatteri

Koronatilanteesta johtuen Oulun teatteri ei ole voinut toteuttaa kevätkauden esityksiä suunnitellusti. Tästä syystä teatteri on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut.

Taloustilanteen parantamisen edellyttämien toimenpiteiden suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi neuvotteluja käydään yhdessä henkilöstön kanssa. Yhteistoimintaneuvottelut koskevat koko Oulun kaupunginteatteri Oy:n henkilökuntaa.

”Vaikka esityksiä yleisölle ei ole ollut, olemme sulun aikana työskennelleet teatterilla lähes tavanomaisesti ja valmistaneet uusia tuotantoja valmiiksi. Nyt taloudelliset edellytykset ovat käyneet liian tiukoiksi”, toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen toteaa.

Vuoden 2021 esitystoiminnan tilanne on epävarma ja peruuntuneiden esitysten aiheuttamat menetykset ovat merkittävät. Teatterin talousarvio vuodelle 2021 on lähtökohtaisesti tappiollinen ja vallitseva tilanne on kasvattanut tappiota.

”Henkilökunnan ja asiakkaidemme puolesta tietysti toivon, että tämä poikkeustilanne päättyy ja pääsemme jälleen avaamaan ovet kaikille. Tässä ajassa on tärkeää huolehtia siitä, että kulttuurilla on toimintaedellytyksiä kriisin jälkeenkin”, Moilanen kertoo.

Oulun teatteri peruu myös helmikuun esityksensä

Julkaistu

Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto on eilen 28.1. kieltänyt erilaisten yleisötilaisuuksien järjestämisen aina 28.2.2021 saakka. Oulun teatteri noudattaa AVIn määräystä ja peruu kaikki helmikuun esityksensä. 

Jatkuneista koronarajoituksista johtuen teatterin kevään esityskalenteria on jouduttu suunnittelemaan uudestaan. Aiemmin tiedottamamme mukaan Tahto -näytelmän ensi-ilta on siirretty maaliskuulle. Jäniksen vuosi -näytelmän ensi-ilta siirretään puolestaan syksylle 2021. Peruuntuneille vierailuesityksille pyrimme löytämään uudet esitysajat myöhempään ajankohtaan.

”Olemme toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilasen kanssa todella pahoillamme siitä epävarmuudesta ja vaivasta, jota lyhyellä varoitusajalla tulevat rajoitukset Oulun teatterin rakkaille katsojille aiheuttavat”, kertoo teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio.

”Toivomme, että tilanne on maaliskuussa parantunut niin, että saamme tulevat produktiomme Tahto ja Poikani joka katosi ensi-iltaan maaliskuussa. Jäniksen vuoden ensi-ilta siirtyy syksyyn. Esittämisen ja yleisön kohtaamisen nälkä kasvaa koko ajan, ja olemme ilolla teitä vastassa kun teatteriesitykset saavat jälleen jatkua”, lisää Lehmuskallio.

Kiitämme kaikkia katsojia ja lipunostaneita kärsivällisyydestä. Haluamme taata kaikille katsojillemme turvallisen teatterikokemuksen ja siksi noudatamme tulleita ohjeistuksia. Toivomme, että pääsemme pian taas esittämään yleisöille ja haluamme toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi turvajärjestelyin toteutettuihin esityksiin, heti kun tilanne sen sallii.

Peruuntuneiden esitysten liput voidaan vaihtaa joko arvolippuun tai rahaksi. Lippujen vaihdot tulee tehdä 15.5.2021 mennessä. Lisätietoa lippupalautuksista löytyy täältä.

Poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen viestien käsittelyssä tulee olemaan viiveitä, mutta vastaamme kaikkiin viesteihin. Pyydämme edelleen asiakkailtamme lippuasioissa kärsivällisyyttä.

Tarinoita elämästä myötä- ja vastamäessä – Kevään 2020 omat julkaistu

Julkaistu

Oulun teatterin ensi kevään 2020 omat esitykset on julkaistu ja avattu myyntiin. Keväällä teatterissa nähdään tarinoita oikeasta elämästä, aidoista ihmisistä, ongelmista ja onnistumisista sekä myötä- ja vastoinkäymisistä.

Florian Zellerin palkittu näytelmä Isä on kertomus muistisairaasta Andrésta ja tämän tyttärestä Annesta. Isä kuvaa oivaltavasti ja lämpimällä huumorilla, kuinka absurdia arjesta voi tulla, kun jokainen päivä alkaa ihan alusta. Ohjaus Mikko Korsulainen. Ensi-ilta 28.2.2020 pienellä näyttämöllä.

Tim Firthin tositapahtumiin perustuva Kalenteritytöt on riemukas ja koskettava hyvänmielen tarina. Se kertoo yorkshirelaisen naisyhdistyksen naisista. jotka päättävät tehdä rohkean tyttökalenterin kerätäkseen rahaa sairaalan syöpäosaston kunnostukseen. Ohjaus Taava Hakala. Ensi-ilta 29.2.2020 suurella näyttämöllä.

Forum-teatterina toteutettu AMA – Ask Me Anything on nuorille ja nuorista kiinnostuneille suunnattu esitys. AMA on esitys, joka sukeltaa tietoverkkojen syövereihin itseään etsivän nuoren ja tästä otetta hakevan vanhemman perässä. Toiselle nettiyhteyden taikaportin takana avautuu rajattomien mahdollisuuksien maailma, toiselle saalistajia kuhiseva pimeä metsä. Ohjaus Jukka Heinänen. Ensiaamu 10.1.2020.

Näiden lisäksi tammikuussa ensi-iltansa saa jo aiemmin julkaistu ooppera Fidelio. Oulun teatteri juhlii 250-vuotta täyttävää Ludvig van Beethovenia oopperan suurtuotannolla. Ohjaus Tuomas Parkkinen, ensi-ilta 17.1.2020 suurella näyttämöllä.

My Fair Ladyn syksyn roolijaot

Julkaistu

Supersuosittu My Fair Ladyn jatkaa näytöksiään syksyllä! Syksyn esitysten roolijaot ovat nyt selvillä ja menevät seuraavanlaisesti:

To 27.9.2018 klo 19                    Yasmine ja Kari-Pekka

Pe 28.9.2018 klo 19                    Rosanna ja Janne

La 29.9.2018 klo 13                    Rosanna ja Janne

To 4.10.2018 klo 19                    Yasmine ja Kari-Pekka

Pe 5.10.2018 klo 13                    Yasmine ja Kari-Pekka

La 6.10.2018 klo 19                    Rosanna ja Janne

Pe 12.10.2018 klo 19                  Rosanna ja Janne

La 13.10.2018 klo 13                  Rosanna ja Janne

To 18.10.2018 klo 19                  Rosanna ja Janne

Pe 19.10.2018 klo 19                  Yasmine ja Janne

La 20.10.2018 klo 13                  Yasmine ja Kari-Pekka

Pe 2.11.2018 klo 19                     Yasmine ja Janne

Pe 9.11.2018 klo 13                     Rosanna ja Kari-Pekka

Pe 9.11.2018 klo 19                     Yasmine ja Janne

La 10.11.2018 klo 13                   Yasmine ja Janne

Pe 16.11.2018 klo 19                   Rosanna ja Janne

La 17.11.2018 klo 19                   Yasmine ja Janne

Pe 30.11.2018 klo 19                  Rosanna ja Kari-Pekka

La 1.12.2018 klo 19                     Yasmine ja Janne

Ke 5.12.2018 klo 19                    Rosanna ja Janne

Pe 07.12.2018 klo 19                  Yasmine ja Kari-Pekka

La 8.12.2018 klo 13                    Yasmine ja Janne

La 15.12.2018  klo 19                 Rosanna ja Janne

Pe 21.12.2018 klo 13                  Yasmine ja Janne

To 27.12.2018  klo 19                 Rosanna ja Janne

La 29.12.2018  klo 19                 Rosanna ja Janne

Ma 31.12.2018 klo 19                 Rosanna ja Janne

HUOM! Muutokset mahdollisia!

Siirry sivun alkuun