Teatteri on aiheiden siivilä

Ajatuksia ohjaajan näkökulmasta

Teatterit ovat olleet kaupunkiemme siluetissa jo 1970-luvulta asti. Täällä me olemme marketin ja kirkon välissä. Olemme pitäneet ääntä, mutta myös kuunnelleet miltä pienet ajatukset, keittiön pöytään tippuneet kyyneleet, teinin tennarin ujot askeleet kohti ensisuudelmaa, hormonihuuruisen naisen raivo, sivaltava sana, suojaverkkojen läpi putoava sivullinen, rotuaarin ohikiitävä skeittilauta, baarikärpäsen surina, Nallikarin horisontti, unelma tulevasta onnesta kuulostaa.

Teatteri on aiheiden siivilä. Taiteilijan työ on huuhtoa ajan virrasta niitä kimpaleita, jotka muiden vaskoolista putoaa huomaamattomina. Kaupungin näyttämölle nousee aiheita, joista yleisö ei vielä osannut uneksia. Näyttelijä piirtää kuvan ihmisestä, ihmisyydestä. Ohjaaja etsii tunnistamispintaa asioille, joilla ei ole sanoja. Tekstin tekijä sanoittaa sanoilla sitä hiljaisuutta, joka jää sanojen väliin.

Olla jokin on loppujen lopuksi liikettä: kun istun tässä, olen kuitenkin matkalla jonnekin. Lavastaja, valosuunnittelija, äänisuunnittelija maailmoi maailmaan tilan, jossa voi nähdä ja kokea. Kokemuksen tulee olla katsojassa. Kaikki esitykset tapahtuvat lopulta yleisössä. Näyttämön tarina muuttuu katsojan kokemukseksi. Sitä on teatteri. 

Nyt koronarajoitusten taas vallatessa elämämme, voimme vain odottaa milloin katsojan hengitys puhaltaa näyttämömme jälleen eloon.  


Ohjaaja
Heta Haanperä 

Kommentit

  1. Irmeli kärenlampi

    Kiitoksia upeista esityksistä! Kalenteritytöt, Tykkään musikaalista Laila, Mustalaisruhtinatar,
    Viulunsoittaja katolla… ym.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun