Yhteiskunnallista teatteria etsimässä -kurssi on edennyt viimeiseen vaiheeseensa. Esitykset on ideoitu ja suunniteltu viime viikon aikana ja niiden ensi-illat lähestyvät vauhdilla. Tämä kurssi on ollut erittäin raskas ja kiireinen, mutta tutun sanonnan mukaan timantit syntyvät paineen alla. Ohjaajaopiskelijat ovat hyvin lyhyessä aikataulussa tutustuneet Ouluun sekä oululaisuuteen ja ovat oivaltaneet jotain puhumisen arvoista Oulun yhteiskunnallisista asioista. Heille nousi kysymyksiä ja ajatuksia katsellessaan Oulua täysin tuntemattomin silmin.

Esitykset pyrkivät herättämään keskustelua taiteen kautta. Aiheista, joista puhuminen ei välttämättä riitä tai aiheuta vaikutusta kuulijoissa. Yhteiskunnallisesti merkittäviä teemoja on kaikkialla ympärillämme, mutta emme välttämättä huomaa niitä tai rekisteröi niistä nousevia ajatuksia. Taide auttaa meitä nostamaan ja kirkastamaan näitä oivalluksia. Ymmärrämme aiheista enemmän ja saamme uusia kulmia. Se on taiteen vaikutus. Siksi yhteiskunnallinen teatteri on merkittävää ja sitä tulee jatkossakin tehdä. Nostamme huomaamatta jääneet teemat lavalle ja yritämme vaikuttaa ympärillämme olevaan yhteiskuntaan.

On ollut mahtavaa seurata kaikkia kurssille osallistuvia opiskelijoiden ja teatterin henkilökunnan työskentelyä. Meillä on ollut mahtavia keskusteluita ja oivalluksia herättäviä työpajoja. Kurssin opettajat ja luennoitsijat ovat olleet mieltä avaavia ja heidän aiheensa mielenkiintoisia. On ollut mahtava tilaisuus saada osallistua tälle kurssille ja toivon hartaasti, että tämä konsepti saa jatkoa tulevaisuudessa. Yhteiskunnallisesti merkittävistä teemoista voi aina ammentaa jotain uutta.

Journalistiopiskelija kiittää ja toivottaa kaikki tervetulleeksi Yhteiskunnallista teatteria etsimässä -tapahtumakokonaisuuteen torstaina 1. joulukuuta ja perjantaina 2. joulukuuta Oulun kaupunkimiljööseen ja lauantaina 3. joulukuuta teatterin suurelle näyttämölle! Tule katsomaan, mitä olemme saaneet lyhyessä ajassa valmiiksi ja mitä yhteiskunnallinen teatteri voisi olla ja mitä se on nyt.

Kalle Haataja
YTE-tuottaja

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun