Kulisseista katsomoon

Näyttämöllä on (lähes) aina päällekkäin vähintään kaksi eri todellisuutta. Esimerkiksi 1) Hamlet ja 2) hänen näyttelijänsä tai 1) Hamletin linna muinaisessa Tanskassa ja 2) teatterin todellinen näyttämöympäristö lamppuineen ja lattioineen. Viehätyn loputtomasti tästä eri todellisuuden tasojen toisiinsa kietoutumisesta. Voisi jopa sanoa, että näiden tasojen välillä liikkuminen on teatterille se ydinjuttu, joka erottaa sen muista taidemuodoista.… Lue lisää jutusta Todellisuuden eri kerrosten ohjaamisesta

Julkaisemme blogissa taiteellisen johtajan Alma Lehmuskallion teatterin 91-vuotisen taipaleen kutsuvierasjuhlassa 27.8.2022 pitämän puheen. Tulin maailmaan 11.5.1979, samana vuonna, jolloin muun muassa pimeyteen sukeltava Ilmestyskirja. Nyt -elokuva sai ensi-iltansa. Tarkalleen minun synnyinpäivänäni järjestettiin rukkasmarssi, jossa työttömät kumosivat 30 kottikärryllistä työrukkasia eduskuntatalon portaille kiinnittääkseen huomiota työttömien vaikeaan asemaan. Samana synnyinpäivänä on myös säädetty laki pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen tarkastusmaksusta.… Lue lisää jutusta Tutun ja vieraan ristiriita

Kirjoitan tätä tekstiä iltajunassa Tampereelta Ouluun. Ouluun on pakko lähteä iltaa vasten, jos mielii seuraavaksi aamuksi harjoituksiin, ellei sitten matkusta klo 2.30 lähtevällä yöjunalla. Yksivuotias jäi vilkuttamaan eteiseen ja vaimo joutuu venymään yksinhuoltajana ne viikot, jotka olen totaalisen kiinni ensi-iltaansa valmistuvassa esityksessä. Huomaan olevani jokseenkin samanlaisessa tilanteessa kuin ohjaamani Patriarkka-näytelmän keskushenkilö Heimo, joka reissasi 1970-luvulla… Lue lisää jutusta Työtä ja elämää

Aloitin Jäniksen vuoden suunnittelun elokuussa 2020. Ohjaaja Eljas Liinamaan kanssa löytyi helposti yhteinen mielenmaisema. Todettiin, että tänä poikkeuksellisena aikana haluaisi näyttämöllä nähdä jotain toiveikasta ja kohottavaa. Kerrankin saisin oikein luvan kanssa tehdä näyttämölle jotain kaunista! Se tuntui innostavalta ja tärkeältä.   ”If you don’t change the process, you will always end up with the same product”,… Lue lisää jutusta On radikaalia tehdä töitä leikkisästi ja kevyesti  

Näyttämölle astelee vaaleatukkainen tyttö Huonekeskuksen esittelykylttiä mukanaan kantaen, korkokenkä suhahtaa lattiaa vasten ja tyttö pysähtyy korjaamaan liian lyhyttä paitaansa. Näin alkaa helmikuinen Diivan läpimeno ja minä mietin katsomossa, kuinka usein olen nähnyt näyttämön tytöillä hapuilevaa askellusta ja vaatteita, jotka ovat selkeästi hiukan huonosti. Aika harvoin. Todellisessa elämässä sitäkin enemmän. Olin lapsena harras tyttökirjafani ja pidin… Lue lisää jutusta On niin monta tapaa olla tyttö

Jäniksen vuosi sovittiin Alman kanssa Oulun teatterin vierailubiisiksi vuosien 2019 ja 2020 taitteessa. Aika oli silloin toinen, voi herrajjumala että olikin! Jäniksessä kiehtoi se, miten datanomi Vatasen irtiotto järjestäytyneestä yhteiskunnasta ja ns. oravanpyörästä resonoi omaan elämään. Pian kuusi vuotta sitten muutin Helsingin Etu-Töölöstä, synnyinyksiöstäni, lautamökkiin Lappiin, Ounasjoen rantatörmälle. Kaipa muutolla oli kahtalaiset tarkoitusperät: yhtäältä masokistinen… Lue lisää jutusta Nisäkkään vaellus ja hallinnan harhat

Kun esitystä aletaan tehdä, ei koskaan ole mitään tietoa lopputuloksesta. On suunnitelmia, toiveita, haaveita, mutta tietoa, sitä ei ole. Ohjaajalla on ehkä enemmän tietoa, kuin muilla ja sitä hän yrittää parhaansa mukaan jakaa muulle työryhmälle. Pitää löytää yhteinen kieli, ja sitten, lopulta, yhteinen maailma. Yhteinen ymmärrys siitä, mitä ollaan tekemässä ja miten. Yhteinen ymmärrys siitä… Lue lisää jutusta Epävarmuuden sietämisestä

Teatteri on siitä vekkuli taidelaji, että sitä ei ole olemassa ilman toista ihmistä. Yhden näyttelijän monologiesityskään ei pääse toteutumaan, ellei sitä todista, koe ja yhdessä kuvittele vähintään yksi katsoja.   Vanha kiinalainen sananlasku kysyy, että kuuluuko metsässä kaatuvasta puusta ääni, jos kukaan ei ole sitä kuulemassa. Olemmeko me teatterilla olleet olemassa, vaikka yleisö ei ole päässyt katsomaan ja kokemaan tekemäämme taidetta sitten marraskuun 2020?    Yksi vastaus… Lue lisää jutusta Toisen ihmisen kaipuu

Sain reilu vuosi sitten tietää, että saan keväällä 2021 kunnian näytellä Aino-Kaisa Saarista Aina Bergrothin näytelmässä Tahto. Uutinen herätti minussa pelonsekaisen, mutta maanisen innostuksen ja onnen tunteen. Roolissa olisi minulle monta uutta haastetta ja kerta olisi ensimmäinen, jolloin näyttelisin todellista, elossa olevaa henkilöä.   Aino. Kaisa. Saarinen. Aikku. Vaikka tiesin hänestä, en silti tiennyt mitään. En tohtinut sanoa ääneen,… Lue lisää jutusta Tahtoa koettelemassa – anti-hiihtäjän matka kohti maailmanmestarin maailmaa

Teatterit ovat olleet kaupunkiemme siluetissa jo 1970-luvulta asti. Täällä me olemme marketin ja kirkon välissä. Olemme pitäneet ääntä, mutta myös kuunnelleet miltä pienet ajatukset, keittiön pöytään tippuneet kyyneleet, teinin tennarin ujot askeleet kohti ensisuudelmaa, hormonihuuruisen naisen raivo, sivaltava sana, suojaverkkojen läpi putoava sivullinen, rotuaarin ohikiitävä skeittilauta, baarikärpäsen surina, Nallikarin horisontti, unelma tulevasta onnesta kuulostaa.  … Lue lisää jutusta Teatteri on aiheiden siivilä