Oulun teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio on valittu taiteellisille teatterinjohtajille suunnattuun uuteen pohjoismaiseen Nordic Ambitions -mentorointiohjelmaan pilottikaudelle 2023–2024.
”On aivan älyttömän siistiä päästä mentorointiohjelman kautta tutustumaan viiden eri Pohjoismaan teattereiden taiteellisiin johtajiin. Hain mukaan, koska haluan yhä edelleen kehittyä taiteellisten sisältöjen, eettisten toimintatapojen ja monimuotoisuuden johtamisessa. Varsinkin monimuotoisuuteen liittyvissä kysymyksissä ollaan kaikissa Pohjoismaissa pidemmällä kuin Suomessa”, Lehmuskallio kertoo ja jatkaa:
”Sain mentorikseni norjalaisen Den Nationale Scene Bergenin johtajan Solrun Toft Iversenin, jonka kanssa on huippua päästä kanssaoppimaan. Ohjelma sisältää sekä kaikille yhteistä toimintaa että kahdenkeskistä mentorointia, enkä malta odottaa mitä kaikkia uusia ovia avautuukaan sekä omassa mielessä että Oulun teatterille.”
Suomesta mentorointiohjelmaan valittiin myös Jussi Sorjanen, joka on toiminut Helsingissä sijaitsevan Teatteri Viiruksen johtajana vuodesta 2018. Mentoreina Suomesta toimivat Helsingin Kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman, Lappeenrannan kaupunginteatterin johtaja Helka-Maria Kinnunen ja Turun Kaupunginteatterin toimitusjohtaja Arto Valkama.
Hanke on Suomen Teatterit ry:n (STEFI) ja muiden pohjoismaisten esittävän taiteen työnantajajärjestöjen yhteisesti käynnistämä ja se toteutetaan yhteistyössä Pohjoismaisen kulttuurirahaston kanssa.
STEFI kertoo sivuillaan, että yksivuotisen mentorointiohjelman tarkoitus on kehittää osallistujien johtamistaitoja, rakentaa pohjoismaista teatteriverkostoa ja kannustaa yhteistyöhön teattereiden välillä.
Nordic Ambitions käynnistyy kesäkuussa Kööpenhaminassa järjestettävällä verkostotapaamisella.
Lue lisää hankkeesta STEFIn sivulta.