Komedia ja draama sekoittuvat toisiinsa Vanhempainilta-näytelmässä – ensi-ilta perjantaina 11.11.2022

Perjantaina 11. marraskuuta saa ensi-iltansa Oulun teatterin pienellä näyttämöllä palkitun näytelmäkirjailija Veikko Nuutisen uusi näytelmä Vanhempainilta. Se on kertomus tuoreesta isästä, joka etsii eron jälkeen paikkaansa vanhemmuuden ja vapauden kaipuun ristiaallokossa.

Jukka Heinäsen ohjaaman näytelmän tapahtumat kiertyvät päiväkodin vanhempainillan ympärille. Isä haluaisi sulautua normivanhempien massaan ja suoriutua tilaisuudesta vähin äänin, mutta kun lapselle ei löydykään hoitajaa, käynnistyy tapahtumasarja, joka tempaa isän ja lapsen huomion keskipisteeseen.

Lapsi tuo mukanaan vastuuta, mutta kutsuu samalla leikkiin ja toimii vanhemmalle peilinä. Tämä tunnevoimainen suhde pyörittää näytelmän päähenkilön ja koko näytelmän melkoisille kierroksille”, Heinänen kertoo.

Näyttämölle nousee vanhemmuuteen liittyvien tunteiden koko kirjo suorituspaineista leikkimisen riemuun, häpeästä hellyyteen.

Tässä näytelmässä komedia ja draama sekoittuvat toisiinsa, kun aikuisten tärkeilevä maailma näyttäytyy lapsen silmin. Toivoisin, että esitys toimii vastalääkkeenä kaikille nykyisille ja tuleville aikuisille, jotka ottavat erilaiset sosiaaliset roolinsa turhan vakavasti”, Heinänen jatkaa.

Rooleissa nähdään Oulun teatterin uudet kasvot Sami Lalou, Asta Sveholm ja Henri Tuominen sekä konkarit Tuula Väänänen ja Annina Rokka.

VANHEMPAINILTA
Ensi-ilta 11.11.2022
Pieni näyttämö

Käsikirjoitus: Veikko Nuutinen
Ohjaus ja sovitus: Jukka Heinänen
Lavastus: Kalle Nurminen
Pukusuunnittelu: Riina Leea Nieminen
Äänisuunnittelu: Rauno Paananen
Valosuunnittelu: Mika Ryynänen
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu: Saija Mäki