Oulun teatterin syyskauden ohjelmisto täydentyy Heta Haanperän uudella teoksella Yksi askel eteenpäin, jonka ensi-ilta koetaan perjantaina 26. elokuuta. Prosessissa ja haastattelujen kautta syntyvä teos käsittelee kohtaamista, ja se jatkaa Poikani joka katosi -esityksen jälkimainingeissa yhteiskunnan ilmiöiden tutkimista.
Teos lähti rakentumaan teatterin ja Oulun Diakonissalaitoksen säätiön työntekijöiden sekä asiakaskunnan kohtaamisten kautta. Tiivis yhteistyö teatterin työryhmän ja ODL: n Diakonia ja sosiaalinen vahvistaminen -yksikön asiantuntijoiden sekä asiakkaiden kanssa on ollut merkityksellistä molemmin puolin.
”Kohtaamisen teema on meille kaikille tärkeä ja innoitti lähtemään prosessiin mukaan. Erityisen antoisaa tämä on ollut sellaisille nuorille, jotka ovat tällä hetkellä haastavassa elämäntilanteessa ja koulutus- ja työpolkujen ulottumattomissa. Heille tämä on tarjonnut uudenlaisen osallisuuden kokemuksen”, Yhdistämö-hankkeen projektipäällikkö Saana Hautala kertoo.
Teoksen lähtökysymyksenä on ollut se, miksi on niin vaikeaa olla ihminen ihmiselle. Mitä esteitä hyvälle kohtaamiselle elämässä asettuu? Me kannamme mukanamme merkityksellisiä kohtaamisia hyvässä ja pahassa.
Matka erään henkilön pään sisälle
Yksi askel eteenpäin on leikkisä matka erään henkilön pään sisälle. Näyttämö onkin päänsisäinen tila, jossa pääsemme todistamaan sitä kakofoniaksikin äityvää universumia, joka löytyy meidän jokaisen ajatusmaailmasta.
”Tämä kurkistus näyttää meille, kuinka toiveet ja pelot käyvät kenttätaistelua jokaisena arkisena päivänä oman pään sisällä. Miten monessa kudelmassa ja kuopassa pieni kohtaaminenkin tapahtuu”, ohjaaja Heta Haanperä kertoo.
Kohtaaminen on ilmiönä levittäytynyt laajalle ja siihen törmää nykyään monessa paikassa.
”Kohtaaminen on nostettu monen hoivayrityksen strategiaan. Sen avuksi on kehitteillä jatkuvalla syötöllä uusia innovaatioita. Kohtaamisen ympärille on kirjoitettu lukemattomia opaskirjoja ja tutkimuksia. Sitä opetetaan kouluissa ja koulutetaan kursseilla. Auttamistyössä yksiköiden toiminta on perustettu talouspuheisiin, mutta nyt on herätty toteamaan kohtaamisen välttämättömyys kaiken hoivatyön kivijalkana”, Haanperä taustoittaa.
Vinttikamarissa nähtävässä teoksessa mukana ovat Oulun teatterin näyttelijät Joose Mikkonen, Annina Rokka, Anne Syysmaa ja Henri Tuominen.
YKSI ASKEL ETEENPÄIN
Ensi-ilta pe 26.8.2022 klo 19
Vinttikamari
Ohjaus ja käsikirjoitus Heta Haanperä
Työryhmä: Joose Mikkonen, Annina Rokka, Anne Syysmaa ja Henri Tuominen