kuvat näyttelijöistä Sami Lalou, Asta Sveholm, Henri Turunen ja Elina Ylisuvanto

Oulun teatterin uudet kasvot – neljä uutta näyttelijää ensembleen

Oulun teatterin näyttelijäensemble kasvaa syksyllä, kun Sami Lalou, Asta Sveholm ja Henri Tuominen aloittavat uusina näyttelijöinä. Lisäksi Elina Ylisuvanto tulee sijaistamaan Elina Korhosta elokuusta alkaen. 

Sami Lalou, Asta Sveholm ja Henri Tuominen ovat Oulun teatterin uudet kiinnitykset. Taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio kertoo, että Sveholm löytyi viime vuoden avoimessa näyttelijähaussa, ja Lalou sekä Tuominen tämän kevään näyttelijähaussa. Naisia haki 38 ja miehiä 23. 

”Asta, Henri ja Sami tekivät kaikki vaikutuksen kyvyllään artikuloida omaa näyttelijäntaidettaan, innollaan päästä tekemään töitä juuri Oulussa ja heittäytymiskyvyllään erilaisiin tehtäviin”, Lehmuskallio kertoo. 

Kolmikko on urallaan vielä alkuvaiheessa. Tuominen valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2017, Sveholm 2021 ja Lalou tänä kesänä 10. kesäkuuta.  

”Molemmat haut olivat todella kovatasoisia ja on Oulun teatterille iloinen asia, että sen taiteellinen toiminta kiinnostaa nuoria teatterintekijöitä. Painotimme valinnoissa näyttelijäntyön korkeakoulutusta, ammattitaidon laaja-alaisuutta sekä sopivuutta tulevan kauden rooleihin.” 

Sveholm nähdään Patriarkka-näytelmässä elokuussa ja paikkausrooleissa Billy Elliot -musikaalissa syyskuun alusta lähtien, Tuominen Yksi askel eteenpäin -produktiossa elokuussa ja kaikki kolme marraskuussa ensi-iltaan tulevassa Vanhempainilta-näytelmässä. 

Elina sijaistamaan Elinaa

Oulun teatterin näyttelijäensembleen tulee vaihtuvuutta kolmikon lisäksi, kun Kemistä kotoisin oleva Elina Ylisuvanto tulee sijaistamaan Elina Korhosta elokuusta alkaen.  

Pitkään Kouvolan teatterissa näytellyt ja viime vuosina freelancerina työskennellyt Ylisuvanto nähdään syyskaudella Billy Elliot -musikaalissa Mrs. Wilkinsonina ja hän on mukana myös Peter Pan menee pieleen -näytelmässä, jonka ensi-ilta on marraskuussa. 

”On teatterin etu, että siellä törmäävät sekä vastavalmistuneet näyttelijät, joilla on hallussaan teatterin uudet virtaukset ja innostuksen aiheet, että kokeneemmat näyttelijät, joilla on mieletön tietotaito, mutta yhä nälkä uudistua ja kehittyä”, Lehmuskallio iloitsee. 

Tutustu uusiin näyttelijöihin henkilöhaastatteluiden parissa:

Sami Lalou Teatterikorkeakoulusta suoraan Oulun teatteriin
Teatteri pitää Henri Tuomisen elossa
Teatterin parissa kasvanut Asta Sveholm tutkimassa juuriaan Oulussa
Elina Ylisuvannon uusi alku Oulussa toiveroolin kera