Oulun teatteri on yllättynyt ja iloinen voidessaan vihdoin avata ovet yleisölle. Helmikuuta varten Oulun teatteri on laatinut erityisen ohjelmiston. Suurella näyttämöllä nähdään palkittu Kaboom ja kuvittelun voima ja Maija Anderssonin tähdittämä Tahto. Pienellä näyttämöllä esitetään Alma Lehmuskallion ohjaama En päässyt Juliaksi ja Heta Haanperän Poikani joka katosi. Oulun taidemuseolla nähdään Vilho Lammen maalauksista ammentava Siltatanssit.
Ohjelmistossa on priorisoitu Kaboom ja kuvittelun voima – ja Tahto-näytelmiä, joiden viimeiset esitykset nähdään helmi- ja maaliskuussa. Kaboom ja kuvittelun voima esitetään viimeiset viisi kertaa: 17.2. klo 18, 19.2. klo 13 ja klo 19 sekä 26.2. klo 13 ja klo 19. Tahdon näytökset helmikuussa ovat 25.2. klo 13 ja klo 19. Tahdon viimeiset esitykset koetaan 11.3. klo 13 ja 12.3. klo 19.
”Olen todella kiitollinen kaikille niille katsojille, jotka pysyvät mukana tässä mahdottomassa eestaas-veivauksessa ja jaksavat yhä lippujansa vaihtaa ja ostaa. Vaikka arvostimme yleisöä jo ennen koronaakin, emme kukaan osanneet arvata, miten tyhjältä työ tuntuu ilman sitä. Otamme turvaväli-avosylin vastaan jokaisen. Erityisen onnellinen olen siitä, että Kaboom ja kuvittelun voima pääsee vielä viisi kertaa yleisön eteen. Jos sulku olisi jatkunut vielä helmikuun, olisimme joutuneet heittämään sille kokonaan hyvästit”, taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio iloitsee.
”Yhteiskunnan avaaminen tapahtui oletettua nopeammin, mutta olemme tietysti heti valmiita toimimaan, että pääsemme avaamaan ovet hallitusti helmikuun aikana. Oulun teatteri lukeutuu maamme suuriin teattereihin ja tällaisen tuotannon ylös- ja alasajamista voi verrata paperikoneisiin: me emme voi joka viikko uudistaa pitkän aikavälin prosesseja. Toivottavasti tästä käynnistyy eheä ja menestyksekäs esityskausi”, toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen toteaa toiveikkaasti.
Oulun teatterin helmikuun ohjelmisto
Kaboom ja kuvittelun voima, ohjaus Alma Lehmuskallio
Suuri näyttämö
to 17.2. klo 18
la 19.2. klo 13 ja 19
la 26.2. klo 13 ja 19
Tahto, ohjaus Kaisa-Liisa Logrén
Suuri näyttämö
pe 25.2. klo 13 ja 19
En päässyt Juliaksi, ohjaus Alma Lehmuskallio
Pieni näyttämö
pe 18.2. klo 19
pe 25.2. klo 19
Poikani joka katosi, ohjaus Heta Haanperä
Pieni näyttämö
to 24.2. klo 19
pe 25.2. klo 13
Siltatanssit, ohjaus Anne Nimell
Oulun taidemuseo
pe 18.2. klo 18
Liput nyt myynnissä
Osta liput nopeiten Ticketmasterin verkkosivuilta. Myyntipalvelumme myy lippuja keskiviikosta lauantaihin kello 12–19 paikan päällä Oulun teatterilla ja puhelimitse 0300 472 333 (0,51 €/min + pvm). Muut lipunmyyntipisteet- ja tavat löydät täältä.
Vaikka osa helmikuun esityksistä on aiemmin julkaistun ja sittemmin perutun ohjelmiston mukaisia, alkuperäiset liput eivät käy näytöksiin katsomokapasiteetin muutoksen vuoksi. Liput on siis vaihdettava joko lomakkeella tai paikan päällä Oulun teatterin myyntipalvelussa.
Myyntipalvelussamme on tällä hetkellä ruuhkaa, joten toivomme kärsivällisyyttä.
Terveysturvallisuudesta on huolehdittu
Terveysturvallisuussyistä katsomoiden täyttöaste on helmikuussa 75 prosenttia eivätkä numeroidut paikat ole käytössä. Oulun teatterissa on vahva maskisuositus ja riittävistä turvaväleistä tulee huolehtia erityisesti jonotustilanteissa. Koronapassi ei ole käytössä.
Suosittelemme väliaikatarjoilujen tilaamista etukäteen netissä Kanrestan sivuilla tai paikan päällä ennen esitystä. Voimassa olevien ravintolarajoitusten johdosta alkoholin anniskelu ravintolassa päättyy kello 20, eli ennen iltaesityksien väliaikaa. Tämän vuoksi helmikuun iltaesityksissä alkoholin anniskelu ei ole mahdollista väliajoilla. Alkoholituotteita ei voi ennakkotilata netistä, vaan alkoholituotteet ennen esitystä myydään paikan päällä.
Seuraamme ravintolarajoituksia ja jos rajoitukset muuttuvat, toimimme uusien rajoitusten mukaan.
Tutustu Oulun teatterin turvallisuusohjeisiin täällä.