Tanssien Tähtiin Show’n uuden kiertueen ensi-ilta piti olla 4.2.2022 Espoon Sellosalissa, josta oli tarkoitus startata yli 20 kaupunkia kattava kiertue. Oulussa show oli tarkoitus nähdä 30.3.2022. Vallitseva koronatilanne rajoituksineen estää sekä harjoittelun että vaikuttaa lipunmyyntiin ja esitysten toteutusvarmuuteen.
”Kovasti toivoimme, kun viime vuonna esityspäiviä keväälle 2022 siirsimme, että koronatilanne olisi helpottanut ja kiertueen toteutus terveysturvallisesti ja taloudellisesti kannattavasti olisi ollut mahdollista”, kertoo Elevent Groupin toimitusjohtaja Helena Ahti-Hallberg ja jatkaa:
”Olemme tuotantotiimin kanssa käyneet läpi erilaisia vaihtoehtoja ja vaikka kuinka haluaisimme ajatella positiivisesti tulevasta, joudumme toteamaan, ettei esityksen siirtäminen jälleen uuteen ajankohtaan ole kannattavaa ja joudumme peruuttamaan koko kiertueen toteutuksen.”
Esityksessä lavalle oli tarkoitus nousta upeat Tanssii Tähtien Kanssa -tv-ohjelmasta tutut ammattitanssijat Ansku Bergström, Marko Keränen, Kia Lehmuskoski, Jurijs Trosenko, Sami Helenius, Saana Akiola, Mikko Ahti, Jani Rasimus ja Claudia Ketonen.
”Esiintyjien kokoonpano on ehtinyt tässä näytöspäivien siirtojen vuoksi muuttumaan jo pariin otteeseen. Tanssijat ovat tehneet upeaa työtä haastavissa olosuhteissa. Tapahtuma- ja viihdeala ovat jälleen kovassa kurituksessa ilman taloudellista tukiverkostoa. Toivotaan, että rajoitustoimien aiheuttamien taloudellisten tappioiden kattamiseen tulee vielä jonkinlainen kompensaatio valtion suunnalta. Kiitämme katsojia uskollisuudesta pysyä matkassamme mukana ja toivomme, että koronatilanteen rauhoituttua pääsemme vielä tuomaan lavalle upean tanssishow’n.”
Lippujen palauttaminen
Jos olet ostanut Tanssien Tähtiin Show’n Oulun esityksen 30.3.2022 lippusi teatterin myyntipalvelusta, pyydämme sinua olemaan yhteydessä teatterin myyntipalveluun. Ilmoita seuraavat tiedot sähköpostitse osoitteeseen myyntipalvelu@oulunteatteri.fi tai aukioloaikoina puhelimitse p. 0300 472 333 (0,51 €/min + pvm):
- Yhteystietosi (nimi & puhelinnumero)
- Mihin näytökseen lippu on ostettu
- Tilausnumero / transaktio-numero tai rivi- ja paikkatiedot
- Tilinumerosi
- Osoitetietosi
Kaikista muista lippukaupoista (myös Oulu10:stä) ostettujen lippujen hyvitykset tulee tehdä Ticketmasterin kautta täyttämällä Ticketmasterin palautuslomake. Huomioithan, että Ticketmaster ei palauta toimituskuluja.