Koronapassi käyttöön 24.11.

Oulun teatteri ottaa käyttöön koronapassin 24.11. alkaen. Toimimme viranomaisten ohjeistusten mukaisesti ja turvaamme näin asiakkaiden terveysturvallisuutta tilaisuuksissamme.  

Koronapassia edellytetään kaikilta 16-vuotiailta tai sitä vanhemmilta katsojilta. Tarvittaessa katsojien tulee varautua todistamaan henkilöllisyys kuvallisella henkilöllisyystodistuksella. 

EU:n koronatodistus toimii koronapassina. Koronapassin edellytyksenä on joko saatu rokotesuoja, 72 tunnin sisällä saatu negatiivinen koronatesti tai todistus sairastetusta koronataudista.  

Koronapassi on hyvä ladata tai tulostaa etukäteen ja teatterille on hyvä saapua hyvissä ajoin. Toivomme, että tullessasi teatteriin otat valmiiksi esille koronapassin, teatterilipun ja henkilöllisyystodistuksen, jotta sisääntulo ja koronapassien tarkastus tapahtuu mahdollisimman jouhevasti.

Jos sinulla ei ole koronapassia, voit vaihtaa Oulun teatterin omien esitysten lipun myöhempään ajankohtaan. Vaihto tulee tehdä kaksi päivää ennen esitystä. Ticketmasterin toimituskuluja emme pysty hyvittämään.  

Vaihto-oikeus ei koske vierailuesityksiä eli Luokkakuvia, vedos V, Anssi Kela: Mun täytyy kväellä näin, Korot kattoon, Kriisikomedia, Punkkuelämää ja Tuula ja Pirkko – Meil on aina Toro. 

Toimi näin tullessasi teatteriin: 

  1. Lataa koronapassi puhelimeesi tai tulosta koronapassi etukäteen osoitteesta kanta.fi.
  2. Saavu teatterille hyvissä ajoin. 
  3. Ota valmiiksi esille koronapassi, teatterilippu ja henkilöllisyystodistus, jotta sisääntulo ja koronapassien tarkastus tapahtuu mahdollisimman jouhevasti. 
Saavuthan teatteriin vain terveenä ja noudatat hyviä hygieniakäytäntöjä. Suosittelemme maskin käyttöä teatterissamme.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä on koronapassi?  

Koronpassi on todistus, joka kertoo, onko passin omistaja rokotettu, onko hän sairastanut hiljattain koronan tai onko hänellä tuore negatiivinen testitulos. Koronapassin edellytyksenä on siis joko saatu rokotesuoja, 72 tunnin sisällä saatu negatiivinen koronatesti tai todistus sairastetusta koronataudista. 

Miten saan koronapassin? 

Koronatodistuksen voi ladata Omakannasta osoitteesta kanta.fi. Voit tulostaa sen tai tallentaa puhelimeen vaikkapa kuvakaappauksena. 

  1. Kirjaudu Omakantaan kanta.fi-sivulta omalla tunnistusvälineelläsi kuten verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. 
  2. Valitse vasemman reunan valikosta kohta Koronatodistus. Löydät linkin todistusosioon myös Omakannan etusivulta. 
  3. Hae todistusta painamalla linkkiä ”Avaa koronarokotustodistus (pdf)”. Jos sinulla on todistus, se avautuu uuteen välilehteen pdf-muodossa. 
  4. Tallenna pdf-tiedosto omaan puhelimeesi. Näin todistus on sinulla valmiina, kun tarvitset sitä. Voit myös tulostaa todistuksen paperille.

Lisätietoja varten suosittelemme tutustumaan Kanta-palvelun Usein kysyttyä koronapassista -koontiin. 

Miten koronapassi tarkistetaan? 

Koronapassi tarkastetaan lukemalla koronatodistuksessa oleva QR-koodi. Koronapassista tarkistetaan myös nimi ja todennetaan henkilöllisyys kuvallisesta henkilöllisyystodistuksesta. Myös ajokortti käy. 

Koronapassi tarkastetaan aulassa ennen narikkaa ja samalla tarkistamme myös lippusi.

Toivomme, että tullessasi teatteriin otat valmiiksi esille koronapassin, teatterilipun ja henkilöllisyystodistuksen, jotta sisääntulo ja koronapassien tarkastus tapahtuu mahdollisimman jouhevasti.

Mikä on QR-koodi?  

QR-koodi on nelikulmainen mustista ja valkoisista pisteistä muodostunut koodi koronatodistuksen oikeassa ylänurkassa. Koronatodistuksen lukijasovellus lukee tämän koodin kameran avulla. Pelkkä koodi tai valokuva siitä riittää digitaaliseksi koronatodistukseksi. Koodin voi esittää ruudulla tai paperilla.  

Mitä tietoa QR-koodi sisältää?  

Koodissa on sama sisältö kuin paperisessa koronatodistuksessa sekä digitaalinen allekirjoitus, jonka avulla estetään koodien väärentäminen. 

Mitä tietoja koronapassin tarkistaja näkee?  

Sovellus näyttää vihreää tai punaista tulosta riippuen siitä, täyttääkö koronatodistus kansalliset säännöt. Vihreä tulos kertoo, että koronatodistus on voimassa ja kelpaa. Punainen tulos kertoo, että todistus ei kelpaa.  

Lisäksi hyväksytyssä tapauksessa näytetään todistuksen omistajan nimi, jotta voidaan tarkistaa, että kyseessä on hänen todistuksensa. Muita tietoja ei näytetä. Hylätyssä tapauksessa ei näytetä henkilön nimeä tietosuojasyistä. 

Ei koronapassia? 

Jos sinulla ei ole koronapassia, voit vaihtaa Oulun teatterin omien esitysten lipun myöhempään ajankohtaan. Vaihto tulee tehdä kaksi päivää ennen esitystä, mutta kuluvalla viikolla lipun voi vaihtaa vielä esityspäivänä tuntia ennen esitystä. Ticketmasterin toimituskuluja emme pysty hyvittämään.  

Vaihto-oikeus ei koske vierailuesityksiä eli Luokkakuvia, vedos V, Anssi Kela: Mun täytyy kävellä näin, Korot kattoon, Kriisikomedia, Punkkuelämää ja Tuula ja Pirkko – Meil on aina Toro. 

Miksi Oulun teatterilla on käytössä koronapassi? 

Oulun teatteri ottaa käyttöön koronapassin 24.11. alkaen vaihtoehtona ravintoloihin ja yleisötilaisuuksiin kohdistuville rajoituksille.  

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt yli viidenkymmenen (50) henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueella 26.11.–25.12.2021. Toimijat voivat järjestää yli viidenkymmenen henkilön tilaisuuksia edellyttämällä yli 16-vuotiaalta EU:n digitaalisen koronatodistuksen esittämistä yleisötilaisuuteen pääsemiseksi.  

Tartuntatautilain pykälään 58 perustuva päätös kokoontumisrajoituksista on tehty koronaviruksen laajemman leviämisen ehkäisemiseksi, riskiryhmien suojelemiseksi ja terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi alueella. 

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on koronaepidemian leviämisalue ja tilanne on edelleen heikentynyt. Rokotuskattavuus on muuta maata alhaisemmalla tasolla. Ilmaantuvuusluku alueella on tällä hetkellä Suomen suurin, 356,2/100 000 asukasta/14 vrk ja terveydenhuollon ylikuormittumisen uhka on olemassa. 

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tiedote uusista rajoituksista ja koronapassin käyttöönotosta.

Kaikki uutiset
Siirry sivun alkuun