Värikäs ura takana, musiikilliset eläkepäivät edessä

Julkaistu

Oulun teatterissa 30 vuotta näyttelijänä työskennellyt Hannu Pelkonen jäi eläkkeelle elokuussa. Peräti 65 roolia Oulun teatterissa tehnyt näyttelijä on otettu mahdollisuudesta tehdä Kultasannotettu tie -konsertit vanhojen soittokavereidensa kanssa.

Näyttelijä Hannu Pelkosen ensimmäinen eläkepäivä oli 1. syyskuuta 2021, mutta liikaa hän ei ole eläkkeellä oloon ehtinyt tottua. Edessä on vielä Kultasannotettu tie -eläkkeellejäämiskonsertit loka-marraskuussa.

Tämä konsertti on pyörinyt koko kesän mielessä ja rintamamiestalon kellarissa saunan eteisessä olevassa työhuoneessa olen viettänyt pitkiä aikoja tämän asian puitteissa. Elokuussa aloin jo katsomaan papereilta tekstiosuuksia. Piti opetella paljon ulkoa, koska kaikkia laulunsanoja ei muista.”

Musiikillisen runoillan sisältö on kyllä Pelkoselle tuttu: kokonaisuus nähtiin Pienellä näyttämöllä vuonna 1996. Tuolloin Pelkonen harjoitteli esitystä näytelmäharjoitusten välissä, ja he tekivät ison työn illan tekemisessä.

Meni päiviä, etten ehtinyt syödä eikä ruoka tullut edes mieleen. Kiire tuli siitä, että esityspäivä oli määrätty ja se oli pakko tehdä. Siitä tuli hyvä.

Nyt 25 vuotta myöhemmin lavalla hänen kanssaan ovat samat soittajat eli Harri Sarkkinen, Olli Tuomainen ja Juuso Kiviniemi. Vanhojen soittokavereiden kanssa jälleen yhdessä soittaminen tuntuu Pelkosesta aivan ihanalta.

On tapahtunut uskomatonta kehitystä, muutakin kuin harmaat hiukset. Vaikka vanhalta nauhalta opettelemme biisit, soittamiseen tulee uutta näkökulmaa harjoitusten myötä. Lopputuloksessa näkyy se, kuinka maailma on meitä kolhinut ja pitänyt meitä hyvänä.

 

Kultasannotettu tie vuonna 1996 ja vuonna 2021– Oulun teatteri, kuvissa Hannu Pelkonen, Juuso Kiviniemi, Harri Sarkkinen ja Olli Tuomainen, oikean puolimmainen kuva Kaisa Tiri.

Humppabändistä sähköasentajaksi ja Teatterikorkeakouluun

Kultasannotettu tie -konsertit merkitsevät Pelkoselle paljon, koska hän teki Oulun teatterissa elämäntyönsä lukuun ottamatta kymmenen vuoden ajanjaksoa, jolloin hän kävi maailmalla muun muassa KOM-teatterissa ja Ruotsissa.

Teatterikorkeakoulusta vuonna 1981 valmistuttuaan Hannu Pelkonen aloitti Oulun teatterissa ja työskenteli talossa vuodet 1981–1985 ja 1995–2021.

Omalle elämälle ja työkokemukselle oli hirveän tärkeää, että sain tehdä pitkän periodin Oulussa. Nämä konsertit ovat gloria mundi (maallinen kunnia) minulle kuin voi olla. Harvalle eläkkeelle jäävälle annetaan tällainen tilaisuus. Tämä on suuri huomionosoitus ja olen erittäin kiitollinen.”

Viimeinen roolityö Oulussa 65 roolia tehneelle Pelkoselle oli Tahto-näytelmässä, mutta hän ei ehtinyt sitä yleisölle esittää koronaepidemiasta johtuneiden siirtojen vuoksi. Hänet nähdään kuitenkin Tahdon videoprojisoinneissa. Viimeinen lavatyö hänellä oli siten Kaboom ja kuvittelun voima -näytelmän Robottikoiruli.

Kun Kultasannotettu tie -illat on tehty, koettaa Pelkoselle eläkepäivät. Hän jää kaipaamaan teatterista yhteisöllisyyttä ja valtavaa toveripiiriä.

Teatterielämä on sellaista, että sinulla ei ole muuta elämää. Siihen liittyy niin paljon. Varsinkin nuorempana meillä oli sellainen tyyli, että lähdimme harjoitusten jälkeen Haarikkaan ja siellä jatkui harjoitukset: puhuimme käsillä olevista näytelmistä ja seuraavana aamuna jo kokeiltiin harjoituksissa, mitä olimme keksineet.

Uusia biisejä vanhoilla konsteilla

Tekemistä Pelkonen on jo eläkepäivillekin keksinyt.

Minulla on tarkoitus siirtyä musiikki- ja lauluhommaan näiden kavereiden kanssa ja mahdollisesti muussakin bändikuviossa, jossa minusta olisi hyötyä. Saisi sävellingon juoksemaan, niin voisin tehdä lisää biisejä.

Musiikkiin keskittyminen eläkkeellä on luonteva siirto Raahesta kotoisin olevalle Pelkoselle. Hän nimittäin tuli teatterialalle musiikkiharrastuksen kautta. Komppikitaristina ja laulajana 14-vuotiaana aloittanut Pelkonen tutustui armeija-aikoina Oulussa Ylioppilasteatterin väkeen ja pääsi heidän lauluryhmiinsä mukaan.

Armeijan jälkeen Pelkonen soitti humppabändissä, opiskeli ensin sähköasentajaksi ja päätti sitten hakea Teatterikorkeakouluun. Opiskelupaikka irtosi ja musiikki jäi, kun teatteri vei kaiken ajan.

Musiikki on pysynyt mukana, mutta en ole ehtinyt paneutua siihen. Nyt kun on eläkkeellä ja soittokaveritkin ovat eläkkeelle tai jäävät eläkkeelle, heidän kanssaan voi alkaa soittaa. Tarkoitus on alkaa tehdä kokonaan omia biisejä: uusia biisejä vanhoilla konsteilla.

Kultasannotettu tien ensi-ilta perjantaina 22.10. klo 19 Pikisalissa. Muut esitykset 30.10., 5.11. ja 13.11. klo 19. Osta liput tästä.

Kaikki uutiset
Siirry sivun alkuun