PikiTalk nostaa kissan pöydälle ja punan poskille

Julkaistu

PikiTalk on Oulun teatterin ja Oulun kaupungin uusi tapahtumakonsepti, erilainen afterwork-hetki, jossa yhdistyvät syvällinen keskustelu, kiivas väittely ja pulppuava puhe.  

Syyskuusta alkaen kerran kuussa perjantaisin PikiTalk tarttuu ikuisuusteemoihin: synti, sisu, himo, hulluus. Samat teemat nähdään Oulun teatterin tulevassa ohjelmistossa. 

Mukaan on kutsuttu mielenkiintoiset ja aiheisiin syventyneet alansa huiput. Ajatuksia herättävän keskustelun lisäksi luvassa on otteita näytelmistä. 

Keskustelu on siirtynyt viime vuosina enemmän sosiaaliseen mediaan ja siellä ihmiset yksin naputtavat viestejä joskus kärkevästikin. Tarvitsemme yhteistä keskustelukulttuuria kasvotusten ja siihen PikiTalk pyrkii vastaamaan. Lisäksi taidehan on loistava keskustelunherättäjä ja -innoittaja”, Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi taustoittaa. 

PikiTalk-sarjan tavoitteena on vaikuttaa ajankohtaiseen, yhteiskunnalliseen keskusteluun ja madaltaa kynnystä astua teatteritaloon sekä esitellä oululaista teatteriohjelmistoa uudella tavalla.  

Haluamme osallistua vahvemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun, koska sitä teatteri on: nostamme yhteiskunnallisesti ja paikallisesti merkittäviä aiheita lavalle. Meillä on tavoitteena päästä lähemmäs yleisöämme ja keskustella näytelmissä käsiteltävistä aiheista”, Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen kertoo.

Puhetta synneistä huumeisiin ja sisusta työssäjaksamiseen

Syksyn PikiTalkeissa puhutaan muun muassa hengellisen väkivallan rajoista, suomalaisesta sisusta ja vaikeista valinnoista taiteessa ja urheilussa. Lisäksi teemoina ovat oman lapsen katoaminen huumeiden maailmaan ja jaksaminen, työhyvinvointi sekä oravanpyörässä selviäminen.  

Keskustelun innoittajina ovat Oulun teatterin tulevat näytelmät Synninkantajat (uusintaensi-ilta 3.9.2021), Poikani joka katosi (ensi-ilta 18.9.2021), Tahto (ensi-ilta 5.11.2021) ja Jäniksen vuosi (ensi-ilta keväällä 2022). 

Kaikki oululaiset ovat tervetulleita kuuntelemaan ja osallistumaan keskusteluun, koska tarkoituksena on osallistaa yleisö mukaan dialogiin. 

“Haluamme kohdata ihmisiä, keskustella oululaisten kanssa ja jalkautua vahvemmin kaupunkiin. Lisäksi haluamme tarjota tapahtumia, joihin ei tarvitse ostaa lippua. Toivon, että PikiTalkeissa syntyy oivalluksia”, Moilanen painottaa. 

PikiTalkeissa illan virittäjinä toimivat Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi ja Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen. Pikisalin ovet ja bistro aukeavat klo 16, keskustelu alkaa klo 17 ja tilaisuus päättyy klo 19. Illan aikana yleisöä viihdyttää myös vaihtuva dj ja bistrossa on ruoka- ja juomatarjouksia. PikiTalkit ovat maksuttomia eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.


PikiTalkit syksyllä 2021

Pe 10.9. klo 16, Pikisali
Tuomio vai pelastus? Missä menevät hengellisen väkivallan rajat? 
Keskustelemassa kirjailija Pauliina Rauhala, tietokirjailija Maija-Leena Rova ja kokemusasiantuntija Marita Terho.

Pe 8.10. klo 16, Pikisali 
Äiti täällä, mikset vastaa? Voiko päihdehelvetistä selvitä? 
Keskustelemassa Nuorten Ystävien kehittäjäasiantuntija ja dialogisen ohjauksen kouluttaja Amira Bushnaief, ohjaaja Heta Haanperä, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen ja elokuvaohjaaja Visa Koiso-Kanttila. 

Pe 12.11. klo 16, Pikisali 
Havuja perkele! Mistä on suomalainen tahto tehty? 
Keskustelemassa kärppälegenda Lasse Kukkonen, säveltäjä-kapellimestari Jaakko Kuusisto, Oulun teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio ja painonnostaja Anni Vuohijoki. 

Pe 10.12. klo 16, Pikisali 
Nopeammin, tehokkaammin, enemmän! Onko oravanpyörässä käsijarrua? 
Keskustelemassa ohjaaja Eljas Liinamaa, Oulun terveysjohtaja Jorma Mäkitalo ja psykologi Soili Poijula.

Lue lisää PikiTalkin sivuilta!

Kaikki uutiset
Siirry sivun alkuun