Syyskauden esityksemme ovat nyt myynnissä. Ohjelmistossamme on kaksi uusintaensi-iltaa Synninkantajat ja Kaboom ja kuvittelun voima sekä viisi ensi-iltaa Poikani joka katosi, Tahto, En päässyt Juliaksi, Siltatanssit ja Kultasannotettu tie.
”Ilotulitusraketti on ladattu ja odottaa laukaisua. Meillä on tänä syksynä monenlaista lyhyen ajan sisällä ja se tuntuu hienolta”, taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio iloitsee.
Ahti-myrsky vei teatteritalomme katon ja syyskautemme käynnistyy uudella tavalla Oulun kaupunginvarikolla. Kaunis ja surumielinen Synninkantajat nähdään rouheassa ja ennenkokemattomassa teatterimiljöössä Hartaanselän rannassa. Synninkantajien uusintaensi-ilta on perjantaina 3. syyskuuta.
”Synninkantajat varikolla tuntuu hauskalta uudelta jutulta. Olen itse viehättynyt raakatiloista ja esitystila tuo aina katsomiskokemukseen historiaa ja kerrosta sekä sytyttää mielikuvitusta. Varikko oli mahdollisista paikoista kiinnostavin”, Lehmuskallio avaa Synninkantajien siirtoa uuteen esityspaikkaan ja jatkaa:
”Synninkantajat on visuaalinen kokonaisteos, jossa Ulla-Maija Peltolan lavasteet elävät Tuomo Kalajanniskan videosuunnittelun avulla. Se on ylipäätänsä ristiriitainen ja kerroksellinen teos, kun siinä on rinnakkain konservatiivinen ja turvallinen todellisuus ja lapsi ja lapsen mielikuvitusmaailma. Uusi tila tuo teokseen vielä oman kerroksensa.”
Tilan suunnittelu on ollut haastavaa, koska varikolla ei ole muuta valmista infrastruktuuria kuin yksi lavuaari. Teatterimme ammattitaitoisen väen ansiosta esitys valmistuu varikolle ja pääsemme tarjoamaan uusia elämyksiä oululaisille.
”Siirtosuunnitelma on luotu kahdeksan viikon aikana, mikä on erittäin poikkeuksellista. Haluamme osoittaa asiakkaille, että haluamme päästä jo esittämään ja näyttämölle”, toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen sanoo.

Huimia ensi-iltoja luvassa
Esitykset teatteritalolla alkavat lauantaina 18.9. Heta Haanperän ohjaaman Poikani joka katosi -näytelmän ensi-illalla pienellä näyttämöllä. Remontoitu suuri näyttämö korkataan lauantaina 23.10. Alma Lehmuskallion ohjaaman Kaboom ja kuvittelun voiman uusintaensi-illalla.
Tahto saa ensi-iltana 5.11., En päässyt Juliaksi 27.11., Siltatanssit 4.12. ja Kultasannotettu tie 22.10. Aiemmin syksyn 2021 ohjelmistoon suunniteltu Jäniksen vuosi siirtyy kevääseen 2022.
Teatterin myyntipalvelu teatteritalolla on auki keskiviikosta lauantaihin kello 12–19. Lippuja voi ostaa lisäksi Ticketmasterin lippukaupoista ja Oulu 10:n palvelupisteistä, sähköisesti teatterin ja Ticketmasterin nettisivuilta sekä puhelimitse teatterin myyntipalvelusta ja Ticketmasterin valtakunnallisesta puhelinpalvelusta.
Loppuvuoden 2021 esitykset myydään numeroimattomina turvavälit huomioiden ja kasvatamme katsomokapasiteettia tilanteen mukaan, joten seuraa vapautuvia paikkoja. Anssi Kelan konsertit myydään täyteen.
Tutustu syksyn ohjelmistotarjontaan sivuillamme.
Tervetuloa sinun teatteriisi!
Tietoa lippukäytänteistä
Syksyn 2021 peruutettujen ja siirrettyjen esitysten liput tulee vaihtaa arvolippuun tai rahaksi 31.12.2021 mennessä. Tämän jälkeen lippujen muuttaminen ei valitettavasti onnistu ja lunastamattomien lippujen tulot käytetään teatteritoiminnan tukemiseen.
Tilanteen poikkeuksellisuuden vuoksi toivomme, että vaihtaisitte teatteriliput ensisijaisesti arvolippuihin ja näin ollen pääsette nauttimaan teatterielämyksistä.
Arvolippu on voimassa 31.5.2022 saakka ja käy maksuvälineenä vain Oulun teatterin myyntipalvelussa. Arvolippu kirjoitetaan sille summalle, mikä lippuihin on käytetty eli hyvitämme myös lipun hintaan sisältyvän toimituskulun. Ilmais- ja kutsuvieraslippuja emme vaihda.
Mistä ja miten voin saada arvolipun?
Vaihtaaksesi liput arvolippuun ilmoita seuraavat tiedot sähköpostitse osoitteeseen myyntipalvelu@oulunteatteri.fi tai aukioloaikoina puhelimitse p. 0300 472 333 (0,51 €/min + pvm) ja toimitamme arvolipun sinulle sähköpostilla tai postitse:
- Yhteystietosi (nimi & puhelinnumero)
- Mihin näytökseen alkuperäinen lippu on ostettu
- Tilausnumero / transaktio-numero tai rivi- ja paikkatiedot
Huom! Nämä tiedot riittävät eli ethän lähetä lippujasi liitetiedostona!
En halua vaihtaa lippua arvolipuksi, miten toimin?
Liput on mahdollista myös palauttaa rahaksi. Jos olet ostanut lippusi teatterin myyntipalvelusta, pyydämme sinua olemaan yhteydessä teatterin myyntipalveluun. Tässä tapauksessa tarvitsemme ylläolevien tietojen lisäksi myös tilinumerosi ja osoitetietosi.
HUOM! Kaikista muista lippukaupoista (myös Oulu10:stä) ostettujen lippujen hyvitykset tulee tehdä Ticketmasterin kautta. Mikäli lippusi ei ole ostettu teatterin myyntipalvelusta, tulee sinun täyttää Ticketmasterin palautuslomake. Huomioithan, että Ticketmaster ei palauta toimituskuluja.