Syksyllä nautitaan värikkäästä vierailutarjonnasta!

Tuula ja Pirkko - Meil on aina Toro, kuvassa Ria Kataja ja Minna Kivelä
Julkaistu

Oulun teatterin syksyn 2021 vierailuohjelmisto on julkaistu. Ohjelmistossa on mukana aiemmin peruuntuneita kiinnityksiä sekä aivan uusia huippuvierailuja. Luvassa on monipuolinen ja kiinnostava ohjelmisto, johon mahtuu musiikkia, tanssia ja runsaasti komediaa.

Laadukasta musiikkia tarjoilee Ilmiliekki Quartet, joka on trumpetisti Verneri Pohjolan, pianisti Tuomo Prättälän, basisti Antti Lötjösen ja rumpali Olavi Louhivuoren muodostama loistava yhtye, joka ampaisi kansainväliseen maineeseen heti uransa alkumetreillä voittamalla Young Nordic Jazz Comets -kilpailun. Lisäksi syksyllä Oulussa vierailee uutuuslevynsä julkistuskiertueelle lähtevä Johanna Iivananen.

Uutena syksyn vierailuohjelmistoon saadaan monologi I niin kuin Idiootti, joka kertoo häpeästä, seksuaalisesta väkivallasta ja siitä kuinka vaikeaa on näytellä labradorinnoutajaa. Esitys rakentuu Dostojevskin Idiootti-romaanin, dokumentaarisen materiaalin, Pietarissa opiskelun, fyysisen liikehdinnän ja kohtuuttomien irtovitsien ympärille. Toinen syksyn monologi on Martti Suosalon mestarillinen esitys Parasta elämässä. Se on liikuttava, toiveikas ja surullisen hauska kertomus kroonisesti masentuneen äidin pojasta, joka koettaa piristää äitiään listaamalla asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.

Keväältä peruuntunut Baby Jane on kirjailija Sofi Oksasen samannimiseen romaaniin pohjautuva nykyooppera. Se on moderni kuvaus kahden naisen välille syntyvästä rakkaussuhteesta, jota värittävät kipeät teemat mielenterveyden ongelmista ja niistä aiheutuvasta syrjäytymisestä yhteiskunnassa.

Aiemmasta loppuunmyydystä vierailustaan tuttu Kuin raivo äiti palaa syksyllä Oulun teatteriin. Näyttelijä Hanna Vahtikarin kirjoittama ja esittämä näyttämöteos paljastaa äitiyden kaikki puolet. Esitys on kipeän hauska ja rehellinen kuvaus erään äidin elämästä, tarina tempoilevasta ylisuorittajasta, joka kilpailee kellon kanssa ja heittelee hampurilaisia seinään.

Syksyn hulvattoman minifestivaalin tarjoilee tuttu kaksikko Ria Kataja ja Minna Kivelä. Koomikot nähdään aiemmasta vierailustaan tutussa komediaesityksessä Korot kattoon sekä ratkiriemukkaassa teatterirallissa Punkkuelämää. Lisäksi naiset tähdittävät uutta, elämäniloa pursuavaa vierailua Tuula ja Pirkko – Meil on aina Toro. Esitys kertoo kahdesta viriilistä naisesta, jotka erinäisten sattumien jälkeen päättävät karistaa pölyt matkalaukuistaan ja suunnistaa kohti Fuengirolan aurinkoista costaa. Esitys on kunnianosoitus hömelöydelle, vapaalle tahdolle ja unelmille.

Toisena uutena vierailuna nähdään Improvisaatioteatteri Riskiryhmän huikean hauska Kriisikomedia, jossa otetaan elämän isot ja pienet kriisit käsittelyyn. Nauru on parasta terapiaa ja sitä tässä esityksessä riittää!

 

Elo- ja syyskuun liput ovat nyt myynnissä! Tutustu myös teatterin omiin esityksiin ja osta liput nyt!

Kaikki uutiset
Siirry sivun alkuun