Tiedote päivitetty 11.8.2020
Syksyn 2020 omat näytelmät on nyt julkaistu. Luvassa on kantaesityksiä, aiemmilta vuosilta tuttuja kirjailijoita sekä koko perheelle suunnattu seikkailu. Myös kevään suosikit saavat jatkoa syksyllä.
Syksyn ensimmäinen ensi-ilta, tositapahtumiin perustuva Olipa kerran kassakaappimurto – Tapaus Vietas 1971 kertoo Ruotsin Vietasissa sattuneesta ryöstöstä. Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -läpimurtoromaanistaan tuttu Mikael Niemi on kirjoittanut tragikoomisen tarinan perheestä, jonka elämään Vietasin ryöstö heittää varjonsa yhä 2000 luvulla. Ratkaisematon rikos, pohjoisten perheiden jääräpäinen yhteiselo ja Niemen huikea arktinen tyyppigalleria, niistä on kokoonpantu Oulun teatterissa karnevalistisen Suomen kantaesityksensä saava Olipa kerran kassakaappimurto.
Syksyllä päästään nauttimaan koko perheellä teatterista, kun Kaboom ja kuvittelun voima luo taikansa suurelle näyttämölle. Näytelmä on teatteria, nykysirkusta ja tanssia yhdistelevä koko perheen seikkailu. Se kertoo lapsesta itsenäiseksi kasvamisen kynnyksellä ja siitä, miten tärkeää on jaksaa kuvitella itseään ja maailmaa toisenlaiseksi, vaikka se vaatisikin vähän tylsyyden sietämistä. Näytelmä on taiteellisen johtajamme Alma Lehmuskallion ohjausdebyytti suurella näyttämöllä. Lavalla nähdään koko teatterin näyttelijäensemble vahvistuksenaan kolme vierailevaa sirkustaiteilijaa Katariina Alalääkkölä, Pihla Ojala ja Jared Van Earle.
Myös pienelle näyttämölle saadaan syksyllä uutta sisältöä, kun koskettava draama Synninkantajat saa ensi-iltansa syyskuussa. Sakari Hokkasen ohjaama ja käsikirjoittama Synninkantajat on kaunis, surumielinen ja hauska näytelmä, jonka keskiössä on pienen pojan kokemus. Se on kertomus yhteisöstä, joka kääntyy sisäänpäin ja perheestä joka hajoaa kahtia. Oululaisen Pauliina Rauhalan romaani Synninkantajat (2018) kuvaa hoitokokousten aikaa lestadiolaisyhteisössä 70-luvun lopulla. Rauhalan esikoisromaaniin pohjatunut Taivaslaulu nähtiin Oulun teatterissa 2015.
Kevään suosikit Kalenteritytöt ja Isä saavat jatkoa
Kalenteritytöt on rohkea, ronski ja koskettava hyvänmielen tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja itsensä voittamisesta. Tim Firthin tositapahtumiin perustuva, huumorilla sävytetty näytelmä kruunataan upein yorkshirelaisin maisemin ja tietenkin peri-brittiläisin puvustuksin.
Pienellä näyttämöllä esityksiään jatkava koskettava Isä on kertomus muistisairaasta Andrésta ja tämän tyttärestä Annesta. Vaikuttavilla roolisuorituksilla varusteltu näytelmä tuo lavalle tärkeitä ja kipeitäkin aiheita, joita moni joutuu elämässään käsittelemään.
HUOM! Syyskuun esitykset ovat nyt myynnissä. Tiedotamme loppusyksyn esitysten lipunmyynnistä, kun tiedämme tarkemmat rajoitukset esitystoimintaa koskien.