Oulun teatteri joutui 13.3. perumaan kaikki tämän kevään esityksensä koronavirusepidemian leviämisen hillitsemiseksi. Ehdin toimia teatterin taiteellisena johtajana reilut kaksi kuukautta ennen kriisin aiheuttamien rajoitusten voimaantuloa. Monet ovat lämpimään sävyyn päivitelleet, että ei ole ollut helpoin paikka aloittaa johtajana ja kyselleet, miten meillä menee. Haluaisin vastata yhtä jalosti kuin tilanteet tyylikkäästi hoitava pääministerimme, etteivät minun kuulumiseni ole tässä relevantteja vaan tilanteen paras mahdollinen hoitaminen. En tee niin, vaan jaan tässä pieniä havaintojani kriisin keskeltä.
Pieniltä ne tuntuvat siksi, että jossain toisaalla kamppaillaan terveydestä, pelastetaan ihmisiä tai podetaan pohjatonta yksinäisyyttä. Minä kärsin nyt lähinnä siitä, että työtuolini keittiössä on hiukan liian kova. Silti:
1. Työ teatterilla ei lopu
Vaikka esitykset loppuivat, työ teatterin hyväksi ei tyssännyt. Teemme suurin osa etätöitä, tahmean vaativat lapsenkädet helmoissa, kasvisnakkikeiton hajussa ja rappuremontin melussa, huolen viedessä päästä tilaa, kuten tällä hetkellä koko muukin maailma. Yritämme keksiä toimivia tapoja suunnitella ja valmistella syksyn esityksiä: Niiden toteuttaminen lavastamossa ja puvustossa jatkuu kokoontumisrajoitusten ja hygieniasääntöjen mukaisesti, tekniikkaa ja näyttämökalustoa huolletaan, näyttelijät valmistautuvat etäharjoituksiin opettelemalla tekstiä kotona ja tekemällä taustatöitä tulevia roolejaan varten. Myynnin väki pitää huolen siitä, että katsoja tietää mitä tehdä käteensä jääneiden lippujen kanssa, palkkoja maksetaan ja tulevaisuutta suunnitellaan. Teatteri ei pysähtynyt, työ ainoastaan siirtyi hetkeksi kokonaan näkymättömiin, jotta olisimme valmiita heti kun saamme taas näkyä.
Kaiken aikataulusäädön, rajoitusten seuraamisen, yt-lakiin perehtymisen, hallituksen tiedotustilaisuuksien katsomisen ja sopeutumisen keskellä tuntuu tulevien esitysten suunnittelu ja taiteelliset keskustelut valolta koko ajan muotoaan muuttavan tunnelin päässä.
2. Poikkeustila tuo esiin teatterin järisyttävän vaikutuksen
Kun kokoontumiset on kielletty, on teatterilta viety sen ydinajatus: elävä kohtaaminen toisen ihmisen kanssa. Koska olen saanut viimeiset vuosikymmenet elellä teatterin tekemisen parissa, olin ottanut itsestäänselvyytenä mahdollisuuden tehdä ja kokea teatteria, nuhjata lähellä toista. Nyt minulta puuttuu kokonaan mahdollisuus katsoa teatterin avulla ihmistä, maailmaa ja itseäni läheltä, ja se tuntuu siltä kuin olisin kutistunut.
Peruutuksista meni ehkä päivä, kun henkilökunnalta tulvi sähköpostiini erilaisia ehdotuksia siitä, minkälaista toimintaa teatteri voisi rajoitusten ajan toteuttaa. Ryhdyttiin ideoimaan äänikirjojen lukemista, opetusvideoiden tekemistä, jakamista kaikin sallituin keinoin. Julkaisemme kyllä jotakin, mutta emme ole suuresti lähteneet kehittelemään erilaisia tapoja välittää esityksiä tai tapahtumia ruutujen kautta. Siitä tuntuu puuttuvan juuri se, mikä teatterissa on parasta: sen elävä ja syleilevä, iholla toimiva luonne. Elävää esitystä ei voi keskeyttää, sen aikana ei voi tiskata tai neuloa, se vaatii pysähtymään, olemaan läsnä.
3. Yhteistyön merkitys korostuu
Teatteri menetti kevään lipputuloissa noin puoli miljoonaa euroa. Tästä summasta noin puolet saamme katettua tiukentamalla entisestään kuluja. En esimerkiksi pystykään palkkaamaan syksyllä kahta uutta, nuorta näyttelijää. Jouduimme myös aloittamaan YT-neuvottelut, jotka päättyivät työnantajan päätökseen siitä, että jokainen teatterin työntekijä lomautetaan enintään 30 päiväksi. Etsimme neuvotteluissa yhdessä parhaita, tai siis vähiten huonoja, vaihtoehtoja.
Samaan aikaan kokoonnuimme eri (etä)kokoonpanoissa miettimään vaihtoehtoisia skenaarioita sille, etteivät harjoitukset pääse keväällä enää alkamaan. Teimme tästä päätöksen 8.4. ja siirsimme harjoitukset toteutettaviksi kokonaan etänä. Koska esitystä ei voi saattaa valmiiksi ilman mahdollisuutta lähikontaktiin ja fyysistä asettumista teatteritilaan, jouduimme siirtämään syksyn ensi-iltoja hiukan eteenpäin.
Olen hirveän ylpeä Oulun teatterin henkilökunnasta, vallitsevasta yhteisymmärryksestä, yhteisen päämäärän eteen työskentelemisestä, kyvystä sopeutua sekä siitä kekseliäisyydestä, mitä jokaisella osastolla tarvittiin ja tarvitaan, jotta työt voisivat jatkua ja esitykset jatkaa eloonpyrkimistään.
4. Mikään ei korvaa lähikontakteja
Teatterin tekeminen on parhaimmillaan alituista kosketuksessa olemista toisten ihmisten kanssa, varsinkin fyysisessä työssä näyttämöllä. Mutta en ollut käsittänyt, mikä vaikutus on myös sillä, että Hulina, Tarja, Tuija ja Raksu moikkaavat lämpimästi tullessani töihin samalle käytävälle, Kirsi kysyy kuulumisia lipunmyynnin pleksilasin läpi, jompikumpi Jukka tulee vastaan portaissa tai vain tiedän, että tuon oven takana tehdään juuri nyt näyttämöllä ihmeitä. Joka paikassa on ihmisiä, joista voin pitää, joita voin kohdata, jotka välittävät.
5. Festivaali toteutuu mielikuvissa
Jouduimme peruuttamaan kaikki esitykset Lasten ja nuorten teatterifestivaalilta, vaikka julkaisemmekin pientä festivaaliohjelmaa netissä 21.-24.4. Se kirpaisi ehkä eniten. Varsinkin dramaturgi Jukka ja tuottaja Sari olivat tehneet valtavan työn sen eteen, että teatteri olisi ollut tämän huhtikuun viikon täynnänsä iloisia lapsennaamoja. En kestä, etten päässyt osallistumaan avajaisten hyvänmielenosoituskulkueeseen, jollaista nyt kaipaisimme enemmän kuin koskaan. Ei auta, onneksi ensi vuoden 40-vuotisjuhlafestivaalimme suunnittelu on jo hyvällä idulla.
Tämän vuoden festivaaleille kutsutut esitykset jäävät mielikuvina leijailemaan universumiin, jossa liitelevät rinnakkain haaveiden esitykset, tulevaisuuden esitykset ja ne esitykset, joita emme vielä edes osaa kuvitella. Ainakin osa näistä toteutuu vielä joskus!
6. Minulla on ikävä tuoleja
Pidämme lähes kaikki palaverit Teams-sovelluksen avulla etäyhteydessä. Suunnittelimme syksyn ohjaukseni sirkustekniikkaa palaverissa, jossa ainoastaan näyttämömestarimme Nakki oli suurella näyttämöllä, muut omissa kodeissaan. Kun näin kuvaa suuren näyttämön katsomosta, tunsin yllättäen kyynelten nousevan silmiin. En tiennyt muodostaneeni niin voimakasta tunnesuhdetta tuoleihin. Yleensä teatterinjohtajaa itkettää tyhjä tuoli ihan toisesta syystä.
7. Me tarvitsemme teitä kaikkia
Toimintamme jatkuu normaalisti heti kun se on mahdollista, toivottavasti jo syyskuun puolivälistä, jonne tulevat seuraavat ensi-iltamme on suunniteltu. Kun pystymme jälleen esittämään esityksiämme ja kun katsojien on jälleen turvallista kokoontua yhteen kokemaan niitä, esitämme nöyrän toiveen: Tulkaa takaisin. Tulkaa ja jakakaa kanssamme sitä kaikkea, mikä nyt ei ole mahdollista, ja mitä minä kaipaan niin paljon että sattuu.
Alma Lehmuskallio
Oulun teatterin taiteellinen johtaja