Modernia komediaa ja historiallista draamaa luvassa syksyllä

Julkaistu

Oulun teatterin syksyn 2019 omat näytelmät on nyt julkaistu ja avattu myyntiin. Uutena ohjelmistoon saadaan syksyllä räävitöntä komediaa, koskettavaa draamaa, historian havinaa sekä nykypäivän toteutusta. Uusien näytelmien lisäksi syksylle jatkavat keväältä tutut suosikit.

Syksyn ensimmäinen ensi-ilta koittaa 14.9. kun suurelle näyttämölle tulee näyttävä, 1800-luvun Ouluun sijoittuva Sara Wacklinin Oulu palaa. Se on koskettava, pysäyttävä ja ajatuksia herättävä tarina luokkaeroista, naisten asemasta ja vallasta. Näytelmä pohjaa useaan tarinaan Sara Wacklinin Ouluun sijoittuvassa teoksessa Sata muistelmaa Pohjanmaalta (1844). Näytelmän ohjaa Hanna Ojala.

Marraskuussa ensi-iltansa saa ronski, hulvaton ja elämäniloa täynnä oleva komedia Vihainen leski. Minna Lindgrenin romaaniin pohjautuva, Merja Larivaaran näytelmäksi sovittama mustalla huumorilla sävytetty näytelmä kertoo ystävyydestä, ikääntymisestä ja uuden suunnan löytämisestä elämän viimeisillä vuosikymmenyksillä. Ohjaus Taru Mäkelä. Pääroolissa Anneli Niskanen. Ensi-ilta 1.11. suurella näyttämöllä.

Näiden lisäksi Pikisaliin saadaan syksyllä huumorilla sävytetty, koskettava näytelmä 60. Näytelmä kertoo 61-vuotiaasta Tuutista, joka on stand up -uransa käännekohdassa; inspiraatio pitäisi löytää tai muuten voi jättää hyvästit elämälle parrasvalossa. Tämä näytelmä naurattaa, tulee iholle ja puhuu suoraan ikääntymisen mukanaan tuomista vastoinkäymisistä. Ensi-ilta 31.10. Pikisalissa. Ohjaus Jukka Heinänen. Rooleissa Jaana Kahra, Timo Reinikka ja Hannu Pelkonen.

Uusien näytelmien lisäksi ohjelmistossa syksyllä jatkavat koko perheen riemukas musiikkinäytelmä Peppi Pitkätossu sekä keväällä loppuun myyty, koskettava perhedraama Pohjoisesta tuulee. Lähempänä joulua jatkaa myös viime vuodelta tuttu, herttainen koko perheen joulutarina Tontut suutareina. Joulutunnelmaan virittäydytään lisäksi kahden joulukonsertin myötä, joista lisätietoa tulossa myöhemmin.

Syksyn runsas ja värikäs vierailuohjelmisto julkaistaan torstaina 9.5.2019. Pysy kuulolla!

Kaikki uutiset
Siirry sivun alkuun