Pukusuunnittelija Pasi Räbinä on julkaissut kirjan Kauneuden paino. Visuaalisesti näyttävä teos luo katsauksen Räbinän pukusuunnittelutyöhön yli 30 vuoden ajalta. Räbinä on luonut kirjan, jossa materiaalia muokkaamalla kankaasta syntyy kiinnostava ja uniikki. Kun kiinnostava kangas tuodaan teatterin näyttämölle, se kertoo tarinaa ja synnyttää tunteita.
Ensimmäinen sysäys kankaista kertomiseen syntyi 2008, kun Teatterimuseossa järjestettiin Kauneuden paino -näyttely Räbinän puvuista ja suunnittelemista kankaista.
– Kokosin näyttelyyn 20 vuoden ajalta tekemiäni näyttämöpukuja ja kankaita. Näyttelyn teemana ja lähtökohtana jo silloin oli kankaan muokkaaminen ja itsetehtyjen kankaiden valmistaminen. Etsin ja valitsin mukaan erityisesti sellaisia näyttämöpukuja, jotka oli tehty maalaamalla, painamalla ja värjäämällä.
Aina opiskeluajoista alkaen kankaat ja niiden muokkaaminen ovat kiehtoneet Räbinää. Halu kokeilla ja tehdä itse on ollut kova varhaisista vaiheista lähtien.
– Jo opiskeluaikana Lahden muotoiluinstituutissa kankaanpainanta ja maalaus kiinnostivat. Ensimmäinen työni Reviisori (1986) oli Kuopion kaupunginteatterissa. Tuolloin pukujen kanssa lähdettiin liikkeelle pelkistä valkoisista kankaista, jotka sitten muokkasin ja maalasin. Voi siis sanoa, että jo varhain on tullut halu tehdä itse, Räbinä muistelee.
Seuraava isompi juttu oli Oulun kaupunginteatterille tehty Lepakko-ooppera (1993), johon Räbinä suunnitteli ja teki ensimmäiset printit ja kuviolliset kankaat solisteille ja kuorolle. Voimakkaasti mieleen on myös jäänyt ooppera Orfeus ja Eurydike Oulun kaupunginteatterissa 2008.
– Siinä oli niin upea musiikki! Mietin, että saanko oikeasti tehdä töitä näin kauniiseen musiikkiin. Jorma Uotinen suunnitteli teokseen koreografian ja sillä oli suuri merkitys tarinan tulkinnassa. Pääsin työstämään erilaisia materiaaleja ja toteuttamaan kokeellisempaa pukusuunnittelua, josta syntyi hieno kokonaistaideteos.
Idea kirjasta syntyi kesämökillä meren rannalla
Kirja koostuu värikkäiden ja upeiden kuvien lisäksi neljästä artikkelista. Näyttämöpukututkija Joanna Weckmannin artikkelin aiheena on suomalaisten näyttämöpukujen värjäyksen ja painokankaiden historia 1900-luvulta alkaen aina tähän päivään. Tekstiilitaiteilija Maija Pellonpää-Forssin teksti kertoo konkreettisemmin eri värimenetelmistä sekä kankaiden värjäämisen ja painamisen työtavoista sekä mahdollisuuksista.
Teatterin tekemisen näkökulman kirjaan tuo Oulun teatterin ohjaaja Heta Haanperä. Hetan artikkeli taustoittaa ohjaajan ja pukusuunnittelijan yhteistyötä sekä selventää mikä puvun merkitys on ohjaukselle ja näyttelijätyölle. Kirjan viimeistelee katsaus tulevaan pukusuunnittelun professori Sofia Pantouvakin artikkelin kautta. Artikkeli kertoo pukusuunnittelussa käytettävien materiaalien uusista keinoista sekä immateriaalien, aineettomien materiaalien käytöstä pukusuunnittelussa.
Ajatus itse kirjaan on syntynyt noin viitisen vuotta sitten Räbinän lomaillessa kesämökillä. Kirjan ideointi lähti sisällön, aiheiden ja vierailevien kirjoittajien pohtimisella.
– Tiesin heti, etten halunnut kirjaan vain omaa tekemisen historiaa, vaan aihetta piti avata myös muista näkökulmista. Kirjan keskeinen teema oli alusta saakka pohtia, mikä on materiaalin merkitys, kun pukusuunnittelija suunnittelee näyttämöpukuja. Tavoitteena on, että materiaali itsessään olisi kiinnostava. Teatterin näyttämö kun on muutenkin illuusion paikka halusin selvittää, miten materiaalia voi muokata niin, että siitä saa luotua tietynlaisen illuusion.
Räbinä kuitenkin korostaa, että kankaiden muokkaamisen itsetarkoitus ei ole se, että on kiva
kokeilla ja tehdä erilaista. Näyttävyyden ja kokeilujen lisäksi puvuilla ja materiaaleilla on syvempi tehtävä.
– Materiaali on pukusuunnittelijan työväline. Se on se työkalu, jolla pukusuunnittelija ilmaisee ja kertoo tarinaa. Minulle olennaista on, että näyttämöpuvusta tulisi mahdollisimman elävä, ja että se synnyttäisi tunteen ja tunnelman, Räbinä täsmentää.
Kirjan on julkaissut Aalto ARTS Books.
Kirjan voi ostaa omakseen Aallon verkkokirjakaupasta shop.aalto.fi ja Oulun teatterin Myyntipalvelusta.