Oulun teatteri ja Auta Lasta ry ovat toimineet yhdessä ekologisemman tulevaisuuden puolesta. Lahjoitimme Auta Lasta ry:n ompelukerholle Oulun teatterin vanhat banderollit, joista kerholaiset ovat ommelleet upeita uusiokäyttökasseja.
Vanhat näytelmien mainosbanderollit saivat todellisesti uuden elämän, kun lavastaja Kalle Nurmisen loistava idea johti yhteistyöhön Toppilassa toimivan ompelukerhon kanssa.
– Teatterin kopiohuone alkoi täyttyä vanhoista banderolleista. Muistissa oli kauppa Barcelonassa, joka teki reppuja, laukkuja ja lompakoita vanhoista mainosbanderolleista jo 90-luvulla. Ja kun luin Kalevasta Toppilan käsityöpajasta piuhat yhdistyi. Hienoa, että saatiin projekti oikeasti käyntiin! Nurminen kertoo.
Nyt Sinäkin voit ostaa upean ja taatusti uniikin kassin omaksesi 20 euron kappalehintaan! Kassien tuotot menevät Auta Lasta ry:n ompelukerhon toiminnan tukemiseen ja ylläpitoon. Kasseja myydään vain teatterin ala-aulan Myyntipalvelussa, Myyntipalvelun aukioloaikoina. Myynti alkaa maanataina 21.1. klo 10. HUOM! Kasseja on rajoitettu määrä, ja niitä valmistetaan lisää sitä mukaa, kun näytelmät poistuvat ohjelmistosta eikä banderolleille ole enää käyttöä.
Auta Lasta ry:n ompelukerhotoiminta sai alkunsa, kun Toppilan maahanmuuttajataustaiset asukkaat toivat esille toiveensa oppia käyttämään ompelukonetta. Toiminta käynnistyi vuonna 2013 aluksi Ompelukone tutuksi -kurssin myötä, mutta laajeni jo vuoden päästä kerhotoiminnaksi. Oulun kaupungin tukema kerho toimii keskiviikkoisin Toppilassa, MLL:n Perhekahvilan tiloissa, ja on avoin kaikille oululaisille.