Albatrossi ja Heiskanen - musiikkinäytelmä Juha Vainion lauluista

Legendaarisen Junnu Vainion laulut ovat naurattaneet ja riipaisseet jokaista sydäntä. Hänen teksteissään tarina kulkee, ja tavallista, rakastettavan raadollista ihmistä kuvataan lämmöllä. Muutamalla osuvalla arkipäiväisellä havainnolla Junnu kirjoitti sanoituksiinsa isomman väittämän elämästä.

Suomalaisten tuntojen tarkka tulkki ja elämää ymmärtävä ihminen oli koulutukseltaan opettaja. Laulurunoilijan teksteissä elää suuri sisäänrakennettu ristiriita; turvallisuuden etsintä sekä kapina auktoriteetteja ja keskiluokkaisuutta vastaan. Samalla intohimo ja ahneus elämään on suuri.

Albatrossi ja Heiskanen tuo suurelle näyttämölle kolmisenkymmentä laulua, jotka Junnu on myös säveltänyt. ”Hän teki tarkkoja havaintoja meistä tavallisista taapertajista, ja lauluissa seikkailevien tyyppien taustalla on usein ollut aitoja ihmisiä. Kun Juha raitistui vuonna 1976, hän uskalsi sanoituksissaan olla herkempi ja tuoda esiin kypsää elämänkokemustaan. Aiemmin moni tunnelma murjaistiin vitsillä pois”, kertoo Junnu Vainion läheinen ystävä, populäärikulttuurin suuri mies Jukka Virtanen, joka on kirjoittanut näytelmän. Hän on luonut rempseitä hahmoja kuljettamaan tarinaa, kuten parturi-kampaamon matamin Roosan, ärrää sortavan runoilijan Reino Heiskasen sekä monta muuta.

Albatrossia ja Heiskasta on esitetty vuodesta 1992 suurella menestyksellä mm. Kotkan Kairo-kapakassa, Turun Kaupunginteatterissa, Pyynikin Kesäteatterissa, Uudessa Iloisessa Teatterissa, Rovaniemellä, Mikkelissä, Imatralla, Varkaudessa…

Lauluyhtye ja bändi

KirjoSwing on kahdentoista laulajan lauluyhtye, jonka esittämä musiikki liikkuu perinteisestä jazz- ja swingmusiikista aina modernimpaan lauluyhtyeohjelmistoon. Yhtyeen jatsahtava svengi sopii hyvin Junnun tyyliin, jota tahdittaa myös neljän soittajan bändi.

Kommentteja näytelmästä...

Näytelmän kommentointi on suljettu.

Osta lippu näytelmään Albatrossi ja Heiskanen

Tilaa tarjoilut

Ohjaus Antti Majanlahti

Albatrossi ja Heiskanen

  • 10.4.2010
  • 2 t, sis väliajan
  • 25 / 20 / 15
  • Aikuisille

Musiikin sävellys ja sanat
Juha Vainio

Musiikin sovitus ja johto
Kari Veisterä

Ohjaus
Antti Majanlahti

Lavastus
Jyrki Seppä

Puvut
Irmeli Toivanen

Koreografia
Annamari Tuulonen-Kess

Rooleissa
Anneli Juustinen
Anneli Niskanen

Janne Raudaskoski

Timo Reinikka
Kari J. Ristolainen
Anne Syysmaa

Neljän soittajan orkesteri sekä 12 laulajan KirjoSwing kuoro