West Side Story

Tiedotusvälineille:
Linkki tiedotemateriaaleihin


Oululaisnuorten raikas tulkinta kertoo, miltä rakkaus, yhteenkuuluvuus ja erilaisuus näyttävät nykynuorille

West Side Story on syttymässä Ouluun. Harjoitukset ovat käynnissä eri puolilla kaupunkia sekä kaupunkimusikaalin sydämessä, teatterin suurella näyttämöllä.

West Side Story on Arthur Laurentsin kirjoittama musikaali. Musikaalin musiikin on säveltänyt Leonard Bernstein ja sen on sanoittanut Stephen Sondheim.

West Side Story -musikaalin ensi-ilta oli Broadwaylla sijaitsevassa Winter Garden -teatterissa 26. syyskuuta 1957. Musikaalia esitettiin 732 kertaa ennen sen kiertueelle siirtymistä. West Side Story oli alusta asti aikansa suosituimpia musikaaleja.

Vuonna 1961 musikaalin pohjalta valmistui samanniminen musikaalielokuva.

West Side Story - rakkaus on ikuista

West Side Story on klassikko, joka hurmaa yhä uudet katsojasukupolvet. Romeon ja Julian romanssia mukaileva tarina on ikivanha, mutta aina yhtä koskettava.

West Side Story on valloittanut maailman erityisesti musiikillaan ja tanssikohtauksillaan. Musiikki- ja tanssinumerot kuvaavat henkilöhahmojen tunteita ja kuljettavat juonta mukanaan. West Side Storyn ikimuistoisia musikaalihittejä ovat Maria, America ja Somewhere sekä monet muut.

Tarinassa Maria ja Tony rakastuvat toisiinsa. He kuuluvat eri nuorisojengeihin, jotka taistelevat reviireistään ja kunniasta ottamalla yhteen myös joukkotappeluissa. Maria on Sharks-jengin johtajan Bernardon sisko. Tony on menneisyydessään ollut Jets-jengin pomo, mutta on jättäytynyt Jetsien ulkopuolelle.

Elokuvassa seurataan miten Jetsien ja Sharksien reviirikiistat johtavat lopulliseen välienselvittelyyn. Samalla Tonyn ja Marian rakkaus syvenee. Rakkautta ei voi estää mikään, ei edes jengi. Menneisyydestään ei kuitenkaan pääse irti.

Yhteistyöprojekti West Side Story

West Side Storyssa on mukana Oulun kaupunginteatterin lisäksi kahdeksan oululaista oppilaitosta ja yhdistystä. Yhteistuotantoa ovat tekemässä Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Oulun konservatorio, Oulun seudun ammattiopisto, Oulun yliopiston Kasvatustieteiden ja opettajakoulutuksen yksikkö, Madetojan musiikkilukio, Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio sekä Musica r.y.

"Produktio on erittäin haastava ja mielenkiintoinen sekä taiteellisesti että taidekasvatuksellisesti", sanoo West Side Storyn ohjaaja Heta Haanperä. "Haluan tehdä nimenomaan West Side Storyn, sillä se on nuorten musikaali. Aiomme tehdä yhdessä vuoden 2009 Westikan ja tutkia, mitä oululaisella nuorisolla on annettavana ja saatavana klassikkoteokselta", pohtii itsekin nuori ohjaaja. "Pyrkimyksenä yhteisellä tekemisellä on täydentää toisiamme. Oulun kaupunginteatteri on alueen ja nuorten yhteinen näyttämö ja haluaa tarjota oululaisille kokemuksen teatterin tekijyydestä ja yhteisestä toimimisesta, yhteisöstä."

Suurin osa nuorista tulee mukaan West Side Storyyn yhteistyöorganisaatioista. Ne ottavat produktion myös osaksi opetusohjelmiaan.

Lisätietoja: tapahtumatuottaja
Kimmo Suortamo, puh. 044 703 7113,

 

Kommentit

Kaikille teille,

Anniina Leviäkangas / 30.05.2009

jotka ostitte lipun ja kävitte katsomassa musikaalin:

Iso iso kiitos!

Tätä projektia on odotettu, työstetty, hiottu ja toteutettu sellaisella ryhmähengellä ja antaumuksella, että on upeaa välittää kulkemamme matka täysille katsomoille.

Olen äärettömän kiitollinen paitsi yleisölle, myös kaikille kanssatekijöille - Westis oli elämäntapa, turvallinen yhteisö, monella tavalla kasvattava oppimisprosessi sekä väylä ilmaisulle. Tällaisen projektin soisi osuvan jokaisen ihmisen kohdalle!
Aivan mahtavaa!

kiitos kiitos / 29.05.2009

Kävin katsomassa esityksen ja voin rehellisesti sanoa etten ole ikinä nähnyt mitään niin mielettömän upeaa. Musiikit, tanssit, kaikki.. Mykistävän taidokasta. Katsomossa haukoin henkeä, itkin ja nauroin, tunnelma oli mahtava. Kiitos todella paljon kaikille esiintyjille, järjestäjille ja kaikille jotka teitte tämän musikaalin mahdolliseksi. Olisin voinut katsoa sen vaikka kuinka monesti uudestaankin. Se oli niin upea. Kylmät väreet meni koko esityksen ajan.

Kiitos, kiitos, kiitos!
Otsikko

Suun pesulle / 28.05.2009

Pettymys. Kauheaa kiroilua, ja paljon lapsia katomossa. Tosi huonoa roolimallia tarjotaan, muullakin tavalla voi tunteensa ilmaista kuin latelemalla karkeuksia solkenaan.
West side story

Anja Dammert / 15.05.2009

On meillä mahtavat nuoret täällä Oulussa .Suuremmoinen musikaali .Rakkaus on ikuista! Voi ,että ette koskaan kohtaisi välinpitämättömyyttä ja säästyisitte väkivallalta. Ansaitsette suuret kehut ja kiitokset ja hyvän elämän toivotukset!
Ihana!!

Inka / 10.05.2009

Oli aivan mahtava esitys!! Action oli paras kaikista!
ihana!

sarihelena / 5.05.2009

Ihana!! mahtavaa tanssia ja laulua! tunteella! Riff oli karsimaattinen jengipäällikkö. Maria raikas, viaton ... Voisin katsoa tämän monta kertaa uudestaan! Kiitos upeasta West side storysta!!
Otsikko

saana93 / 4.05.2009

ODOTAN INNOLLA!
Heippa!

Veera / 3.05.2009

Näin The West side storyn vappuaattona ja tykkäsin kyllä tosi paljon. Orkesteri soitti ryhdikkäästi, tanssi ja laulu mukanaan. Jouni oli huippu, olin niin liikuttunut esityksen jälkeen kun katselin tanssijan iloa lavalla. Melkein itketti.
Kiitos kaikille hienosta esityksestä!
Otsikko

lovely / 30.04.2009

Kävin katsomassa esityksen tiistaina ja ihastuin aivan! Niin ihana esitys kyllä kylmät väreet tulivat . Kiitos esittäjille ja orkesterille! Loistavia rooli suorituksia! :)
Otsikko

monttulainen / 27.04.2009

Orkesteri soitti kyllä aivan loistavasti! Hyvä festivo! t. festivolainen
Otsikko

Elli Viita / 26.04.2009

Näin ennakkonäytöksen 23.4. Mykistävä esitys!!! Ihastuttavaa nähdä oulunkielinen West Side Story! Kaiken yli nousi osaltani kuitenkin Jouni Uosukaisen tanssi - aivan uskomaton suoritus, mahtavaa! Kiitos!!!
!

JiiPeee / 24.04.2009

Onnea esiintymisiin zuga ja mukavaa kevään jatkoa! :>
westis

täti / 18.04.2009

kävin katsomassa läpimenon la 18.04.09.
ja itkin
ja tuli kylymät väreet ja kaikki..
kiitos, pennut!
!

i love it / 18.04.2009

ihana musikaali. Pikkupoika raul oli ihana! action oli myös huippu!!!
kiitos kun jaksatte tehdä tämän

Kirjoita oma kommentti


Jos et saa koodista selvää, klikkaa koodia ja saat uuden koodin.