Tukholma

Tukholma on tauolla ja palaa ohjelmistoon myöhemmin.

Pitää Pystyä Puhumaan

Vähän matkaa kolmenkympin jälkeen eteen nousee muuri. Vauhti hidastuu, puhuminen käy mahdottomaksi.

"Kilpailussa mielikuvat nousevat tärkeimmiksi. Niiden kuvien laatu ratkaisee voittajat ja tuupertujat. Ketä me juoksijoina ollaan? Kukaan ei juokse toisen takia. Jotkut juoksevat bonukset mielessä."

Pieni firma on sitoutunut osallistumaan Tukholman maratonille. Palkkojen bonukset on sidottu maratoniin. työntekijät puolestaan ovat sitoutuneet firmaan, jonka osakkuus on houkuttelevampaa kuin avioliitto. Kahvihuoneen hämärissä kuitenkin paljastuu ihminen työntekijän sisällä. Muu elämä kipittää sinnikkäästi työpöydän rinnalle.

Palkitun tv- ja elokuvakäsikirjoittaja Mika Ripatin ensimmäinen näytelmäkäsikirjoitus saa kantaesityksensä Oulun kaupunginteatterissa. Ripatin käsistä ovat tulleet muiden muassa suosittu televisiosarja Sydänjää (käsikirjoitus yhdessä Johanna Sinisalon kanssa) sekä elokuvat Suden vuosi ja Nousukausi, jonka käsikirjoituksesta Ripatti sai Jussi-patsaan.

Samuli Reunanen kuuluu maamme nuoreen ohjaajasukupolveen, jolla on sanottavaa. Hän on työskennellyt muun muassa Kajaanin Kaupunginteatterissa, ohjasi Oulun kaupunginteatterissa mieleenpainuvan Kalevalan (2006) ja vastikään Lahden kaupunginteatterille Beckettin Huomenna hän tulee. Reunanen on myös entinen kestävyysjuoksija, ja edusti Suomea nuorten maajoukkueessa 800 metrillä. Ennätys 1.52,00 (1988).

Kuvia kuvagalleriassa

Kommentit

Oulu omistaa!

Riitta Katko / 7.05.2010

Kommenttisi

Kiitos Oulun teatterille hienosta teatterielämyksestä 6.5.2010 Espoossa!
Nyt vaan miettimään, millä mentaalisisällöillä nousemme oman Västerbron siltamme.
Erinomaista

Katsoja / 18.12.2009

Tukholma on hieno kokonaisuus. Yleisön lähelle pääseminen antaa intensiivisen elämyksen näytelmästä. Kun vielä kaikki muukin oli hyvin tehtyä, niin käyntini teatterissa oli todella onnistunut.

Kiitos letuista!
Miksi SINÄ juokset?

You know who / 9.10.2009

Hieno ja hauska moderni näytelmä, jopa ei-niin-teatterista-välittävä brittisiippani, jolla" hoono soomi kieli" nautti esityksestä täysin rinnoin. Kiva kun pääsee niin lähelle lavan tapahtumia. Kannattaa tulla katsomaan, kauempaakin! Kiitos. Lisää tätä pliis.
Otsikko

Teatteriystävä / 20.09.2009

Kiitos valtavan hienosta näytelmästä jota kannatti tulla 400 km päästä katsomaan! Erityiskiitos Riikan miehen roolin tekijälle, liikuntasosiologille: erinomainen näyttelijäsuoritus!
Laittoi ajattelemaan

Annu / 9.04.2009

Esitys laittaa katselijan ajattelemaan ja samalla se on myös hauska. Ei tullut aika pitkäksi tätä esitystä seuratessa.
Suosittelen, 4 tähteä / 5
Taas kerran upea teatterielämys!

Kaisa Hurtig / 27.03.2009

Suuri kiitos koko Tukholman porukalle. Onnistuitte todella hienosti ja katsomossa pystyi ainoastaan nauttiimaan täysin rinnoin näytelmän alusta loppuun. Kyllä Oulussa osataan!

Kirjoita oma kommentti


Jos et saa koodista selvää, klikkaa koodia ja saat uuden koodin.