Mummola

Mummolassa on aina suut messingillä!

Teatteri toivottaa lapset tervetulleeksi kylään mummolaan. Pienellä näyttämöllä 19.9.2008 ensi-iltansa saava lämminhenkinen Mummola on Oulun kaupunginteatterin dramaturgi Jukka Heinäsen kirjoittama, Heta Haanperän ohjaama ja Pirjo Valisen puvustama ja lavastama lämminhenkinen teos, jossa matkustetaan tarinoitten ja muistojen siivin menneeseen maailmaan. Esitys on tarkoitettu koko perheelle, suositusikäraja on yli viisi vuotiaille.

Miten ennen vanhaan saatiin aika kulumaan? Kuinka kerrottiin tarinoita ja välitettiin viestejä ilman televisiota, internettiä ja puhelimia? Suureksi Mummolaksi muuttunut teatteritila pyrkii luomaan kiireettömän tarinankerronnan ilmapiirin, joka saattaa yhteen lapset ja vanhukset, yleisön ja esiintyjät, nykyhetken ja menneisyyden.

Maailman muuttuminen, ihmisen eri ikävaiheet ja luonnon kiertokulku nousevat Mummolan tarinoissa ihmettelyn aiheeksi. Kuinka erilainen olikaan elämänpiiri silloin ennen, kuinka ihmeellinen tapahtuma on ihmisen kasvaminen ja kuinka nopeasti aika kuluu. Onko vanhus erilainen vai samanlainen kuin lapsi? Olivatko lapset ennenaikaan samanlaisia kuin nykyään? Arkinen elämä muuttuu taianomaiseksi, kun se tuodaan näyttämölle.

Mummola"Nykymaailmassa korostuu liiaksi se, että lapset ja aikuiset elävät ikään kuin omissa todellisuuksissaan. Lasten ympärille on rakennettu muovinen, äänekäs ja ylettömän nopeatempoinen virikemaailma. Sotien jälkeen niukkuudessa ja suoranaisessa pulassa elänyt sukupolvi on omien lapsiensa osalta halunnut paikata ja täyttää kokemaansa puutetta. Esitystä suunniteltaessa olemme kysyneet, ollaanko tässä menty äärimmäisyydestä toiseen, kadotettu yltäkylläisyyden keskellä käsitys siitä, mikä loppujen lopuksi on ihmiselle - yhtä lailla lapselle kuin aikuiselle - tärkeää. Teatterin ytimessä on ihmisten kohtaaminen samassa tilassa, ilman minkäänlaisia tietoverkkoja tai pelimaailmoja siinä välissä. Siksi teatterilla on ainutlaatuinen mahdollisuus kysyä olennaisen perään ja muistuttaa tarinoitten kertomisen voimasta eri aikakausien ja ikäpolvien yhteen saattajana." kuvailee käsikirjoittaja Jukka Heinänen, joka valmistelee näytelmän tekstiä.

Mummolan mummorooleissa tavataan Hannu Kangas, Tuula Meisaari, Hannu Pelkonen, Raimo Grönberg ja Merja Pietilä.

Kommentit

Re:

Pirjo Hpola / 31.01.2012

Näytelmä oli hauska katsojille. Pidin paljon.
Todella hyvä

Suvi / 17.11.2009

esitys.... varsinkin alku jäi mieleen...... harmittaa kun en käyny kattoon uudestaan.....
Kenelle tarkoitettu?

Annu / 9.04.2009

Sotamuistelot olisi saanut jättää väliin. Liiallinen valoilla pelaaminen vain häiritsi ja pelotti lapsia.
Näyttelijäsuoritukset olivat kyllä onnistuneita vaikka repliikit olivat vähän tylsiä.
Peruskuvio oli hyvä, mutta sisällöstä olisi varmaan saanut onnistuneemmankin.
Voi sen katsoa, 2 tähteä / 5

Kirjoita oma kommentti


Jos et saa koodista selvää, klikkaa koodia ja saat uuden koodin.