Laulu koti-ikävästä - kevään odotettu kantaesitys!

Mika Ronkaisen Jussi-palkittu dokumenttielokuva Laulu koti-ikävästä nyt suurella näyttämöllä!

Katso tunnelmia ensi-illasta 27.2.2016:

Laulu koti-ikävästä kertoo Suomi-rokkari Kai Latvalehdon ja hänen isänsä Taunon automatkasta Oulusta Göteborgiin, missä he asuivat Kain lapsuudessa 70-luvulla. Reissusta kehkeytyy unohtumaton matka tunteellisiin muistoihin ja suomalaisten maahanmuuttajien historiaan Ruotsissa siirtolaismusiikkia soittavan orkesterin ja solistien siivittämänä.
 

Kai Latvalehto on aina tuntenut itsensä ulkopuoliseksi. Lapsena Ruotsissa Kai koki olevansa toisen luokan kansalainen. Hän oli yksi niistä, jotka hölöttivät outoa kieltä ja joivat liikaa viinaa. Häntä hävetti olla suomalainen. 1980-luvun alussa Kain isä Tauno päätti, että on aika muuttaa takaisin Suomeen. Edelleenkään Kai ei tuntenut oloaan kotoisaksi. Hänhän ei muuttanut takaisin, vaan lähes vieraaseen maahan.

Mika Ronkaisen rakastetusta dokumenttielokuvasta sovitettu elämänmakuinen ja lämminhenkinen näytelmä kertoo niiden satojentuhansien suomalaisten tarinan, jotka 1960- ja 70-luvuilla lähtivät työn perässä Ruotsiin. Se kertoo juurettomuudesta, syyllisyydestä, keski-iän kriisistä ja perhesalaisuuksista sekä sukupolvien välisestä kuilusta, joka kilometrien karttuessa alkaa sulautua yhteiseksi kokemukseksi koskettavine ja humoristisine keskusteluineen ja sattumineen.

”Laulu koti-ikävästä on yhtä aikaa paikallinen, kansallinen ja kansainvälinen tarina”, sanoo ohjaaja Mika Ronkainen. ”Maastamuutto kosketti lähes jokaista pohjoissuomalaista perhettä ja sukua. Kansallisesti muuttaneiden määrä oli niin massiivinen, että sitä on nykyään hankala edes hahmottaa: melkein kymmenen prosenttia kaikista suomalaisista lähti. Kain ja Taunon tarina toimii meille myös peilinä nykypäivänä kun Euroopassa on meneillään ennätysmäisen suuri muuttoliike.”






Palkittu elokuva
Vuonna 2013 valmistunut Laulu koti-ikävästä voitti parhaan pohjoismaisen dokumenttielokuvan palkinnon Göteborgin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Se palkittiin myös kolmella palkinnolla Tampereen elokuvajuhlilla ja kahdella Jussilla seuraavana vuonna.

Laulu koti-ikävästä mediassa:

Laulu koti-ikävästä Oulun kaupunginteatterissa 21. toukokuuta saakka
Oulun ylioppilaslehti/Minna Koivunen 30.3.2016

Kotimaan kaiho ja tyytyväisyys paremmasta elämästä toivat valtionpalkinnon
www.yle.fi/Timo Sipola 17.3.2016

Laulu koti-ikävästä – Teatteria juurettoman miehen minuuden etsimisestä

www.nousu.net/Pete Huttunen, 14.3.2016

Finnjävelistä homohurriksi
Kaleva/Eeva Kauppinen, 1.3.2016

Pitkän ikävän kalvamat miehet

Raahen Seutu/Sari Jaatinen, 1.3.2016

Koti-ikävästä lauletaan nyt myös teatterin lavalla

Sveriges Television/Eija Sarinko, 1.3.2016

Suomi-rokkia teatterin lavalla
www.etlehti.fi/Annakaisa Vääräniemi, 28.2.2016

Laulu koti-ikävästä kasvoi teatteriksi - katso ohjaajan haastattelu
Yle Uutiset/Timo Sipola ja Timo Nykyri, 26.2.2016

Kommentit

Laulu koti-ikävästä

Anu Tamminen / 8.04.2016

Kiitos! Ihana kokemus alusta loppuun, upeaa näyttelijätyötä!
Viihdyttävä ja koskettava, nauru tuli, itku tuli.
Musiikkiosat mainiot ja mitkä ihanat 70-luvun asut!

Äiti ja tytär kiittää jatkaen tunnelmaa ko elokuvan parissa.
pitää kehua

Risto / 31.03.2016

Jos täällä ei kiehu esitystä, niin täällä ei julkaista...ala-arvoista...
Re: Laulu koti-ikävästä

Riitta / 19.03.2016

Kiitos paljon näytelmästä! Oltiin porukalla sitä mieltä, että aivan loistava esitys kaikilta esiintyjiltä! Molempien Pelkosten roolisuoritus oli upea. Yleisössä jotkut nauroivat hysteerisesti, jotkut itkeä tirauttivat. Oulun kaupunginteatterin taso on vuosikaudet ollut todella korkea. Ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Kiitos paljon!
Re: Laulu koti-ikävästä

Kolmosriviltä / 29.02.2016

Upeaa Pelkoset! Herkkää ja hienoa teatteria. Pelkosen lauluosuus jylhää, komeaa, kaunista.
Re: Laulu koti-ikävästä

Tuula / 26.02.2016

Todella hieno esitys. Vaikka olisi nähnyt dokumentin, kannattaa mennä katsomaan, sillä teemoja huomaa näyttämösovituksena aukeavan enemmänkin. Päällimmäisenä se kertoo sukupolvien, isän ja pojan suhteesta. on molempien kasvukertomusta. Se kertoo myös meidän suomalaisten ainaisesta alemmuudentunteesta niin yksilöinä kuin kansanakin, suomalaisten ja ruotsalaisten suhteesta. Se on ajankuvaa 60- ja 70 luvun suomalaisista maastamuuttajista, joka ajankohtaisuudella koskettaa ja laittaa ajattelemaan, mitä tuntemuksia mahtaakaan olla tämän päivän turvapaikanhakijoilla. Varmaan samaa juurettomuutta ja ikävää. Miten voisimmekaan heidän elämäänsä helpottaa.
Mukavaa oli kuunnella Oulun murretta. Aki Pelkonen ja Hannu Pelkonen olivat aivan huippuja rooleissaan. - Niin toden tuntuisia että...Vaikka näytelmä sisälsi vakavaakin aihetta, komiikkaa oli yllin kyllin ja musiikki oli paikallaan. Kiitos
Upeaa näyttelijätyötä

JJ / 26.02.2016

Kiitos Pelkoset, Aki ja Hannu. Upeaa näyttelijätyötä loistavassa kokonaisuudessa. Tämä on hitti, joka pitää ihan oikeasti nähdä!
Laulu Koti-ikävästä

Päivi Junttila / 26.02.2016

Näytelmä oli todella hieno, käsikirjoitus ja ohjaus koskettava. Katsoja ymmärsi miten toisen luokan kansalaisia Suomalaiset Ruotsissa olivat. Miksi halveksua katsojien ymmärrystä tähän päivään tekemällä kohtaus maahanmuuttajien asemasta tänä päivänä, katsoja oli ymmärtänyt jo?
Laulu koti-ikävästä

Anna / 25.02.2016

Kiitos, kertakaikkiaan upeasta esityksestä. Hannu Pelkosen parasta, Mielensäpahoittaja jää jalkoihin. Loisto juttu kokonaisuutena

Kirjoita oma kommentti


Jos et saa koodista selvää, klikkaa koodia ja saat uuden koodin.
 
Cxense Display