Elokuu
Pulitzer-palkittu, vahva perhedraama
Elokuu on psykologinen tutkimusmatka perhedynamiikkaan ja verisiteisiin. Tracy Lettsin kirjoittamaa näytelmää pidetään parhaana amerikkalaisnäytelmänä vuosiin, ja se sai vuonna 2008 arvostetun draaman Pulitzer-palkinnon lukuisten muiden palkintojen ohella. Kantaesitys oli Chicagossa vuonna 2007.
Näytelmän Ouluun on ohjannut vierailija Taava Hakala, jonka ohjaus Leiri maailman laidalla Rovaniemen Teatteriin sai tämän vuoden Thalia-palkinnon. Lavastus on Kemin kaupunginteatterista vierailevan Kalle Nurmisen ja puvut Oulun kaupunginteatterin pukusuunnittelija Pirjo Valisen. Tekstin on suomentanut Lauri Sipari.
Näytelmässä on useita hienoja rooleja, kuten kolme siskosta, joita esittävät Heli Haapalainen, Anneli Niskanen ja Anne Syysmaa. Oulun kaupunginteatterin suuren näyttelijäjoukon rinnalla pääroolissa äitinä, Violet Westonina nähdään vieraileva Pirjo Leppänen, joka on tullut tunnetuksi Kalle Päätalo -elokuvien Riituna.
Elämän hurjuus näkyy ihmisissä näyttämöllä
Tarinassa perheen isä on kadonnut ja äitiään tukemaan saapuvat kolme tytärtä perheineen. Vanha kotitalo täyttyy suvusta, sen valtapeleistä ja menneisyydestä. Yhdessä vietettyjen päivien aikana revitään elämänpituisia salaisuuksia ja avataan myyttiä perheestä. Elokuussa korjataan vuosien satoa, joka raadollisuudessaan paitsi hirvittää, myös huvittaa. Onko etäällä toisistaan elävien perheenjäsenten mahdollista löytää toisensa uudelleen?
Ohjaaja Taava Hakala on inspiroitunut perinteisen muodon äärellä. ”On mukavaa tehdä kunnon perinteistä draamaa ja lisätä siihen tuoreutta. Elokuu tuntuu näytelmältä, jossa on todella paljon sulateltavaa ja ohjattavaa! Koko elämän hurjuus näkyy näissä ihmisissä näyttämöllä.” Suuren näyttämön tekniikka tukee hienosyistä ja terävän psykologista ihmiskuvausta.
Elokuu jatkaa suurten amerikkalaisten näytelmäkirjailijoiden jalanjäljissä (Albee, Miller, Williams, O’Neill), ja Letts lisää draamaan omintakeisen ja tumman huumorinsa. Näytelmässä läsnä ovat mm. eri sukupolvien väliset suhteet ja alkuperäiskansan tematiikka. Teoksen on nähty kuvaavan jopa koko amerikkalaisen unelman epäonnistumista. Tekstissä on esillä myös T.S. Eliotin kuuluisa runo Ontot miehet. Näytelmästä on suunnitteilla kuuluisien näyttelijöiden tähdittämä elokuvaversio, jonka pääroolissa äitinä on Meryl Streep ja vanhimpana sisaren Julia Roberts.
ROOLEISSA
Westonin perhe
Beverly Weston - Hannu Pelkonen
Violet Weston, Bevin vaimo - Pirjo Leppänen (vierailija)
Barbara Fordham, Bevin ja Violetin tytär - Anneli Niskanen
Bill Fordham, hänen miehensä - Timo Reinikka
Jean Fordham, heidän tyttärensä - Riina Uimonen
Ivy Weston, Bevin ja Violetin tytär- Heli Haapalainen
Karen Weston, Bevin ja Violetin tytär - Anne Syysmaa
Mattie Fae Aiken, Violetin sisar - Liisa Toivonen
Charlie Aiken, Mattie Faen aviomies - Kari J. Ristolainen
Charles Aiken, ”pikkuCee”, heidän poikansa - Mikko Korsulainen
Muut
Johnna Monevata - Merja Pietilä
Sheriffi Deon Gilbeau - Ari Laurinaho
Steve Heidebrecht, Karenin sulhanen - Mikko Leskelä
Kommentit
Erinomaista räjähtelyä
Teatraali / 25.01.2011
Elokuu
Lea Borg / 16.01.2011
Otsikko
Maija-Leena Lehtelä / 6.01.2011
Elokuu
Arto Saukkonen / 12.11.2010
Ennakon tunnelmia
Katri Mäkinen / 5.11.2010