Albatrossi ja Heiskanen - musiikkinäytelmä Juha Vainion lauluista

Legendaarisen Junnu Vainion laulut ovat naurattaneet ja riipaisseet jokaista sydäntä. Hänen teksteissään tarina kulkee, ja tavallista, rakastettavan raadollista ihmistä kuvataan lämmöllä. Muutamalla osuvalla arkipäiväisellä havainnolla Junnu kirjoitti sanoituksiinsa isomman väittämän elämästä.
Suomalaisten tuntojen tarkka tulkki ja elämää ymmärtävä ihminen oli koulutukseltaan opettaja. Laulurunoilijan teksteissä elää suuri sisäänrakennettu ristiriita; turvallisuuden etsintä sekä kapina auktoriteetteja ja keskiluokkaisuutta vastaan. Samalla intohimo ja ahneus elämään on suuri.
Albatrossi ja Heiskanen tuo suurelle näyttämölle kolmisenkymmentä laulua, jotka Junnu on myös säveltänyt. ”Hän teki tarkkoja havaintoja meistä tavallisista taapertajista, ja lauluissa seikkailevien tyyppien taustalla on usein ollut aitoja ihmisiä. Kun Juha raitistui vuonna 1976, hän uskalsi sanoituksissaan olla herkempi ja tuoda esiin kypsää elämänkokemustaan. Aiemmin moni tunnelma murjaistiin vitsillä pois”, kertoo Junnu Vainion läheinen ystävä, populäärikulttuurin suuri mies Jukka Virtanen, joka on kirjoittanut näytelmän. Hän on luonut rempseitä hahmoja kuljettamaan tarinaa, kuten parturi-kampaamon matamin Roosan, ärrää sortavan runoilijan Reino Heiskasen sekä monta muuta.
Albatrossia ja Heiskasta on esitetty vuodesta 1992 suurella menestyksellä mm. Kotkan Kairo-kapakassa, Turun Kaupunginteatterissa, Pyynikin Kesäteatterissa, Uudessa Iloisessa Teatterissa, Rovaniemellä, Mikkelissä, Imatralla, Varkaudessa…
Lauluyhtye ja bändi
KirjoSwing on kahdentoista laulajan lauluyhtye, jonka esittämä musiikki liikkuu perinteisestä jazz- ja swingmusiikista aina modernimpaan lauluyhtyeohjelmistoon. Yhtyeen jatsahtava svengi sopii hyvin Junnun tyyliin, jota tahdittaa myös neljän soittajan bändi.
Kommentit
kiitos!
Saarinen Tarja / 10.02.2011