Pieleen meni - palkittu komediauutuus Lontoosta Ouluun!

Ensi-ilta 11.3. klo 19 suurella näyttämöllä!
Katso uudet esityskuvat näyttämöltä!
 

Hillittömän hauska komedia Pieleen meni kertoo innokkaasta teatteriryhmästä, joka on lopultakin löytänyt voimavaroilleen sopivan näytelmän; Murha Havershamin kartanossa

 Alkuperäisteos The Play That Goes Wrong on Mischief Theatre Companyn komedia, josta tuli huippupalkintoja kahminut suurhitti Lontoossa. 

HUOM! Toivomme yleisön saapuvan teatterille hyvissä ajoin ennen esityksen alkamista, sillä komediaan liittyvät tapahtumat alkavat aulatiloissa ja lämpiössä jo puoli tuntia ennen näytelmän alkamisaikaa. Myös katsomon ovet avautuvat normaalia aikaisemmin.



Murhamysteerin roolitus on kertakaikkisen onnistunut, lavasteet ja rekvisiitta vertaansa vailla. Kaikki on hiottu viimeisen päälle ja ensi-ilta saa tulla! Mutta voi eiiiiiii, Murphyn laki astuu voimaan. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen! Poskettoman kaaoksen keskellä urheat näyttelijät eivät kuitenkaan lannistu, vaan laittavat likoon itsensä ja osaamisensa – ja yleisö kiittää ja kiljuu naurusta!

Pieleen meni – pubista ponnistanut proggis 

Pieleen meni (The Play That Goes Wrong) sai alkunsa englantilaisten näyttelijäopiskelijoiden lontoolaiseen pubiin tekemästä hupikomediasta vuonna 2012. Pieleen meni on näytelmä näytelmässä, jossa pääsemme seuraamaan mysteeriä Murha Havershamin kartanossa.

Eletään talvea vuonna 1922. Aristokraattisessa kartanossa ollaan viettämässä Charles Havershamin ja Florence Colleymooren kihlajaisia, kun koko seurue häkeltyy järkyttävästä veriteosta. Tarkastaja Carter alkaa tutkia surmaa, ja yhtäkkiä huomataan, että ruumiita onkin jo kaksi.



Aluksi The Play That Goes Wrong -näytelmää esitettiin pienessä Old Red Lion Theatressa pubin yläkerrassa, ja sieltä se siirtyi seuraavana vuonna hieman isompaan Trafalgar Studios -teatteriin. Syyskuussa 2014 näytelmä sai ensi-iltansa Duchess Theatressa, ja siellä se on ohjelmistossa tänäkin päivänä ylistettynä ja huippupalkintoja keränneenä hittinä. Näytelmä on voittanut mm. parhaan komedian Olivier-palkinnon vuonna 2015.

Alkuperäisnäytelmän ovat käsikirjoittaneet Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields, ja sitä on esitetty Iso-Britannian lisäksi mm. Australiassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Irlannissa. Näytelmän on suomentanut Mikko Koivusalo, ja Näytelmä joka menee pieleen sai Suomen kantaesityksensä Tampereen Teatterissa syksyllä 2016. Oulun ensi-illan jälkeen se nähdään Kouvolan teatterissa syksyllä 2017.


Pieleen meni mediassa

Oulun kaupunginteatterin Pieleen meni on kaatuvien kulissien kavalkadi
Kaleva/Elena Vuoksiola 13.3.2017

Pieleen meni - ei kuitenkaan täysin
Nousu.net/Tiina Kukkoaho 16.3.2017

Kommentit

Kympin suoritus

Rauli / 12.05.2017

Aivan loistavasti vedetty!
Pieleen ei mennyt

UllaTuulikki / 4.05.2017

Aivan uskomaton vedätys. Kiitos. Itsekin harrastajateatterissa olleena nauroin aivan hervottomasti. Vieressä istunut rouva luuli oikeesti sen katossa olevan vehkeen putoavan katsojan päähän...ym ym.
Huh, miten hauskaa..

Naisviisikko / 8.04.2017

Olipa kyllä nauruntäyteinen näytelmä tämä Pieleen meni!
Uskomatonta kohellusta ja kykyjä näyttämöllä Oulussa...

Kiitos! Emme ole nauraneet näin makeasti pitkiiiin aikoihin.
Pieleen mene

Kirsi / 31.03.2017

Aamupalapöydässäkin vielä muisteltiin lasten/ murkkujen kanssa eilistä esitystä. Puuro meinasi mennä väärään kurkkuun, kun jälkikasvu muisteli esityksen kulkua.
Kiiros jälleen kerran kyvystänne jatkaa ikää naurun voimalla :D
Suur Kiitos

tuija / 26.03.2017

Kiitokset aivan loistavan mahtavasta näytelmästä, hillitöntä menoa ja upeita kohtauksia ja lavasteita. toimme katsomaan 85-vuotiaan äitimme sisarusteni kanssa, ( ei ehtinyt äitikään silmää ummistaa koko näytelmän aikana)kannatti Ylivieskasta tulla, hotellihuoneessa illan muistelimme näytelmää ja nauroimme . KIITOS vielä kerran. varasin paikat miehellenoi ja itselleni 8.4 17 koska onhan tämä myös hänen katsottava, kun on harrastelinäyttelijä. minä löysin monta harrastelija näyttelijää teidän esityksestä.
Hauskaa oli

Pampula / 23.03.2017

Olipa nautittava kokemus! Kun ammattilaiset esittävät amatöörejä, lopputulos on tosi hauska. Hetkeäkään ei pitkästyttänyt. Kulisseja kaatui kuin Buster Keatonin klassikkoelokuvassa - ja yhtä tarkasti. Suosittelen!
Re: Pieleen meni

Saikku / 17.03.2017

Joose Mikkonen oli näytelmän suola.
Huikea hittijuttu

Teatraali / 17.03.2017

Kevään komediauutuus Pieleen meni on hittijuttu Oulun kaupunginteatterin ohjelmistossa. Jälleen olen nähnyt yhden näytelmän, jonka voin sanoa kuuluvan parhaimmistoon mitä Oulussa olen nähnyt. Teatteritapaukseksikin tätä voi hyvällä omalla tunnolla kuvailla.
Tätä esitystä odotin kovasti ennakkoon ja ne odotukset ylittyivät komeasti. Ne ylittyivät yleisesti näytelmää ajatellen ja erikseen vielä teknisellä puolella. Tällaista lavastuksen käyttöä en ole ennen nähnyt ja en varmaan tule ihan heti näkemäänkään. Tekniikka/lavastuspuoli ansaitsee ison kiitoksen, että tämä kaikki on mahdollista. Vaikea käsittää miten kaikki nämä lavastus yms. tekniset jutut on saatu toimimaan näin saumattomasti. Huikeaa. Kiitos koko taustaryhmälle. Kiitos myös jokaiselle näyttelijälle. Kyllä Oulussa osataan.
Heli Haapalainen todistaa jälleen komediakykynsä suvereenilla tavalla. Ja Mika Nuojua – ihan sama missä komediassa hän on mukana, niin se on aina taattua, hauskaa seurattavaa. Koko näyttelijäporukka pelaa taitavasti yhteen ja lopputuloksena on täydellinen onnistuminen.
Näytelmässä on niin paljon erilaisia teknisiä jippoja, että sitä miettii kuinka yksikään näyttelijä ei loukkaa itseään ja, että miten kaikki voi toimia niin hyvin. On varmasti välillä tosi pienestä kiinni, että joku kohta ei sujukaan niin kuin piti. Tällaisen näytelmän tekeminen ja esittäminen ei varmasti ole helpoimmasta päästä vaan nyt on todelliset ammattilaiset asialla. Helpolta se näyttää ja silloin on onnistuttu. Esitys rullaa eteenpäin kuin rasvattu ja yleisö nauraa hekottaa tasaisesti koko näytelmän ajan.
Oli hyvä, että esitystä aloiteltiin jo lämpiön puolella näytelmään kuuluvin kuulutuksin ja kahden näyttelijän esiin tulolla. Itse asiassa tältä lämpiötouhulta odotin enemmän ja sitä olisi voinut vielä kasvattaa isommaksi numeroksi.
Tämä on näytelmä, jossa dialogin seuranta tahtoo herpaantua kun niin tarkkaan seurailee mitä lavastuksen ja rekvisiitan kanssa tapahtuu. Mutta se ei haittaa. Esitys on hauska silti. Murhamysteeri mitä näytelmässä seurataan, tuntuu välillä lähes sivuseikalta. Hauskin kohtaus mielestäni oli se, missä näyttelijät juovat rivissä ja joltakulta unohtuu repliikki ja dialogi jää pyörimään ympyrää.
Pieleen meni näytelmä tuo väkisin mieleen myös Oulun kaupunginteatterissa joitakin vuosia sitten nähdyn erinomaisen farssin Saranat ja sardiinit. Molempien näytelmien rakenne on näytelmä näytelmässä. Molemmat ovat todella nautittavia esityksiä.
Tämä komedia on jo tekniikkansa puolesta jokaisen nähtävä. Tämä on komedia jota ei liiemmin kannata eikä osaakaan selittää – se on vain jokaisen itse nähtävä ja koettava. Menkää kaikki katsomaan komedia Pieleen meni ja yllättykää. Tällaista ei joka päivä näe. Tämä aion katsoa ainakin toisen kerran. Mielummin useamman kerran uudestaan. Ai niin ja kiitos vielä erikseen ohjaaja Pertti Sveholm. Viimeaikaisista kolmesta ohjauksestasi kahdesta: The Addams familystä ja tästä uusimmasta olen tykännyt paljon. Superhauskuutta!
Pieleen meni.

Airi Väliheikki / 12.03.2017

Hyvä ja hullunkurisen hauska ja mahtavat lavasteet.
Lihasjumppaa

Irma / 11.03.2017

Aivan mainio, voisi käydä useamman kerran katsomassa niin huomaisi paremmin kaikki pikkujutut. Vatsa- ja kasvolihakset kipeinä nauramisesta edelleen. Joko koira löytyi ; )

Kirjoita oma kommentti


Jos et saa koodista selvää, klikkaa koodia ja saat uuden koodin.
 
Cxense Display